UPIn Aaltola Trumpin hätätilauhkailuista Meksikon rajalle: "Voihan sitä yrittää, sitten katsotaan oikeudessa, kuinka laitonta se on"

Opettajat pukeutuivat Trumpin muuriksi, koulu pyysi anteeksi 1:22
Video: Idaholaisopettajat pukeutuivat muuriksi ja saivat osakseen ankaraa kritiikkiä.

Hätätilan julistaminen Meksikon vastaiselle rajaseudulle olisi presidentti Donald Trumpilta melkoista uhkapeliä, sanoo Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.

Hänen mukaansa puolustukseen varattujen rahojen käyttäminen muurin rakentamiseen rajalle olisi laiton päätös, joka haastettaisiin niin kongressissa kuin liittovaltion tuomioistuimissa.

– Mutta voihan sitä yrittää. Sitten katsotaan oikeusistuimissa, kuinka laitonta se on. Se voi olla jopa siinä määrin laitonta, että se voi johtaa yrityksiin laittaa Trump viralta tästä syystä, Aaltola kuvailee panoksia.

"Poliittisesti ei mitään järkeä"

Hätätilan julistamisessa ei siis olisi poliittisesti mitään järkeä, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei niin lopulta tapahtuisi.

– Trumpin aikana tämä politiikan yleinen järki ei ole yleensä toiminut, Aaltola myöntää.

Trumpin kannalta myönteistä on se, että hän saa ensi yönä Suomen aikaa pidettävällä suoralla tv-puheellaan paljon huomiota ja näkemyksensä esille kaikilla kanavilla. Vaikka oma virka saattaa joutua vaakalaudalle, Trump voi sälyttää syyn liittovaltion hallinnon osittaiseen sulkemiseen johtaneesta kiistasta demokraateille, joiden pitäisi nyt osoittaa kykynsä hallita kongressin edustajainhuoneen enemmistönä.

– Trump pystyy myrkyttämään tämän positiivisen muutosvoiman ja vaalivoiton. Sinällään tämä on hyvin taitavaa peliä, Aaltola arvioi.

Kenen puolelle kansa kääntyy?

Presidentti voi julistaa hätätilan, mutta asevoimien tai kansalliskaartin resurssien käyttö maan rajojen sisällä vaatisi kongressin hyväksynnän. Virkamiehet taas eivät saa panna toimeen laitonta määräystä.

– Oma veikkaukseni on, että hän tällä hetkellä bluffaa. Jos hän hätätilan julistaa, niin siitä seuraa hyvin iso sotku, Aaltola arvioi.

Kiista muurin rahoituksesta demokraattien hallitseman kongressin ja Trumpin välillä on aiheuttanut sen, että neljännes liittovaltion toiminnoista on ollut suljettuna jo kolmatta viikkoa. Aaltolan mukaan paineet kiistan ratkaisemiseksi kasvavat sitä mukaa kun hallinnon sulkeminen alkaa tuntua kansalaisten arjessa, esimerkiksi lentokentillä.

Tähän saakka hallinnon sulkemista on pidetty niin presidentin kuin kongressin syynä. Ajatus muurista Meksikon rajalle ei ole saanut suurta kannatusta, mutta Aaltolan mukaan ihmiset voivat kääntyä ajattelemaan, että saakoon nyt Trump muurinsa, jonka osuus liittovaltion budjetista ei kuitenkaan ole niin merkittävä.

– Trumpin televisiopuhe tulee olemaan hyvin tärkeä etappi siinä, kenen puolelle kansa tässä kääntyy, Aaltola ennustaa.

Trump pitää televisiopuheensa kello neljältä Suomen aikaa. Hän on myös aikeissa vierailla Meksikon vastaisella rajalla myöhemmin tällä viikolla.

Lue myös:

    Uusimmat