Asiantuntija Mika Aaltola: "Trumpin muurihanke kuoli nyt – presidentti hävisi tämän taistelun"

Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola katsoo, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hävisi selkeästi demokraattipuolueelle kamppailun vaatimansa muurin rahoituksesta. Osapuolet ilmoittivat perjantaina, että liittovaltion hallinnon halvauttanut sulku keskeytetään kolmeksi viikoksi.

– Luulen, että muuri kuoli tässä. Demokraatit eivät todennäköisesti joudu hyväksymään muurin rakentamista. Presidentti hävisi tämän taistelun eikä myöskään uskaltanut julistaa maahan hätätilaa, jota oli väläyttänyt.

Aaltola tosin myöntää samalla, että Yhdysvaltain poliittinen tilanne on nyt tavattoman epävakaa.

– Tämä tekee erittäin hankalaksi ennustaa, mitä tapahtuu seuraavaksi. Trumpin asema ja poliittinen tulevaisuus ovat kysymysmerkkejä, ohjelmajohtaja arvioi.

"Uutta sulkemista ei halua kukaan"

Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen Turun yliopistosta on samaa mieltä siitä, Yhdysvaltain poliittisen kriisin seuraavia tapahtumia on hyvin vaikeaa ennakoida.

– Mutta olettaisin, että mikään osapuoli ei halua enää valtionhallinnon uutta sulkemista. Se ei aja kenenkään etuja.

Heiskasen mukaan on syytä ottaa huomioon, että muurikiista ja siihen liittynyt valtionhallinnon sulkeminen ovat ainoa asia, joka on saanut Trumpin kannattajat kääntymään ainakin osittain presidenttiä vastaan.

Julkinen mielipide tuo ison paineen

Myös Heiskasen mielestä tämän hetken tilannetta voidaan pitää Trumpin tappiona ja demokraattipuolueen voittona.

– Eiväthän demokraatit ole missään vaiheessa sinänsä vastustaneet sitä, että rajavalvontaan kanavoidaan rahoitusta.

Heiskanen alleviivaa, että Trump ei enää vaadi Meksikon-vastaisen rajan kattavaa betonimuuria. Nyt Trumpille kelpaisi rajavartioston suositusten mukainen aita niille kohdille, joihin rajavartiosto sitä esittää.

Presidenttiä ei silti ole syytä aliarvioida.

– Pöydällä on tietysti myös se vaihtoehto, että Trump päättää lopulta julistaa hätätilan ja yrittää sitä kautta saada vaatimansa yli viiden miljardin dollarin rahoituksen etelärajalle. Mutta en pidä tuota kovin todennäköisenä. Ratkaisu saattaa myös olla jotain aivan muuta, mitä kukaan ei pysty vielä arvaamaan.

Aaltola täydentää muistuttamalla, että Trump suhtautuu "yllättävän kielteisesti" Yhdysvaltain vakiintuneisiin hyvän hallinnon tapoihin.

Aaltolan mukaan julkinen mielipide joka tapauksessa nostaa nyt kovan paineen sitä puoluetta kohtaan, jonka yhdysvaltalaiset kokevat olevan enemmän syyllinen liittovaltion hallinnon pitkään jatkuneeseen sulkuun.

– Puolueista enemmän syyllisenä amerikkalaiset pitävät presidentin takana olevia republikaaneja. Myös Trumpin itsensä asema on nyt muuttunut amerikkalaisten silmissä.

Tavoitteena sopimuspaketti

Trump ilmoitti perjantaina avaavansa liittovaltion hallinnon 15. helmikuuta asti. Tänä aikana neuvottelijat yrittävät löytää sovun laajemmasta rajaturvallisuutta ja siirtolaisuutta käsittelevästä paketista. Trumpin esitys hyväksyttiin perjantaina kongressissa, ja presidentti allekirjoitti sen myöhään samana iltana.

Tilapäinen sopu ei pidä sisällään päätöstä muurirahoista. Trump uhkasikin sulkea hallinnon uudelleen helmikuun puolivälissä, jos rahoja ei ala kuulua. Trump sanoi myös olevansa valmis toiseen vaihtoehtoon, joka olisi hätätila.

Kiistan takia liittovaltion hallinto oli osittain suljettuna yli kuukauden. Sen seurauksena 800 000 liittovaltion työntekijää jäi kitkuttelemaan ilman palkkaa. Osa oli lomautettuna ja osa joutui tekemään töitään ilman tietoa siitä, milloin rästipalkkoja maksetaan.

Osana perjantain päätöstä presidentti ilmoitti, että 35 päivää ilman palkkaa olevat hallinnon työntekijät tulevat saamaan täyden korvauksen. 

Lue myös:

    Uusimmat