Kuusamosta kotoisin oleva Jorma Ronkainen vieraili hiljattain kotimaisemissaan Karhunkierroksella ja taltioi upeaa kuvaa ilmasta käsin. Ilmakuvaajana nopeasti kunnostautunut Ronkainen kertoo saaneensa kuvauskopterin lahjaksi vasta noin kuukausi sitten.
Karhunkierros on Suomen suosituin vaellusreitti, joka sijaitsee Kuusamon ja Sallan alueella Oulangan kansallispuistossa ja on noin 80 kilometriä pitkä.
– Tosi kiva oli kyllä käydä katsomassa entuudestaan tuttuja paikkoja uudesta näkökulmasta. Lapsena, kun olin partiossa, kävimme siellä joskus retkillä ja esimeriksi Taivalkönkään kämpälläkin olen yöpynyt 12-vuotiaana ensimmäisen kerran, Ronkainen kertoo.

Ronkainen on retkeillyt Karhunkierroksella lyhempiä ja pidempiä pätkiä vaimonsa kanssa useaan ottesseen.
– Rouva on suuri Kuusamon ystävä. Hänhän se herätti tavallaan minutkin aikanaan siihen, että Kuusamo on itse asiassa hieno paikka. Sitä ei vain ehkä nuorena osannut samalla tavalla arvostaa.
Nyt retkeilyyn on tullut uusi ulottuvuus kuukausi sitten syntymäpäivälahjaksi saadusta kuvauskopterista. Välillä matkaan lähdetään maastopyörällä, välillä jalan tai autolla. Lahja oli vaimolta ja tyttäreltä.
– Sitähän on innoissaan kuin lapsi, joka alkaa leikkiä eli olen innolla nyt opetellut sen käyttöä.



