Moni pitkään yhdessä ollut kaipaa suhteeseen piristystä. Entäpä jos tekisitte jotain, mitä ette ole aiemmin tehneet?
Illallinen, elokuva ja lasillinen? Sujuvatko treffinne aina perinteisen kaavan mukaan? Jos kaipaatte vaihtelua, kokeilkaa seuraavia aktiviteetteja.
– Treffeillä on tarkoitus pitää hauskaa, joten nauraminen on hyvää treffiohjelmaa. Menkää katsomaan esimerkiksi stand up -komiikkaa.
– Ilmoittautukaa ruoanlaittokurssille. Jos kokkailun perusteet ovat hallussa, tutustukaa jonkin tietyn maan ruokakulttuuriin. Taitojaan voi myöhemmin harjoittaa joko yllättämällä treffikumppaninsa valmistamalla valmiin aterian tai muistelemalla kurssilla opittua yhdessä.
– Lainatkaa tutulta tai vuokratkaa menopeli, jolla ei normaalisti tule ajeltua. Se voi olla vaikkapa avo- tai urheiluauto
– Seikkailkaa pimeällä ulkona. Esimerkiksi hohtavan frisbeen heittely on hauska aktiviteetti.
– Käykää tiirailemassa kaukoputkella tähtiä. Tähtikuvioiden tunnistamiseen riittää paljaskin silmä.
– Jos budjetti antaa myöten, järjestäkää ikimuistoiset treffit yläilmoissa. Kuumailmapallolentoa upeine näköaloineen ei helposti unohda.
– Menkää yleisöksi johonkin tapahtumaan, jossa ette normaalisti kävisi. Testatkaa vaikkapa monsteriautoshow'ta, ratsastuskilpailua tai lennokkinäytöstä.
– Kokeilkaa erilaisia musiikkielämyksiä. Sinfoniaorkesterin ystäville voi olla virkistävää vierailla hämyisellä klubilla ja rokkareille kamarimusiikkikonsertissa.
– Urheilu on mukavaa ajanvietettä. Tanssitunnilla voi viettää yhteistä aikaa kuntoa kohottaen. Rullaluistelu, luistelu ja tandem-pyörällä ajelu ovat oivallisia tapoja nauttia raikkaasta ulkoilmasta. Huimapäät voivat kokeilla rajojaan vaikkapa seinäkiipeilemässä tai kartingradalla.
– Mikäli aikaa on enemmän kuin muutama tunti, lähtekää esimerkiksi junalla tai bussilla käymään retkellä lähialueella jossain teille entuudestaan tuntemattomassa paikassa.
– Moni on asunut kotikaupungissaan vuosikausia, mutta tärkeät nähtävyydet ovat jääneet näkemättä. Tehkää yhdessä kaupunkikierros tai ottakaa kerralla kohteeksi vain yksi nähtävyyksistä.
– Jos perinteinen sisäelämä kyllästyttää, kokeilkaa ulkoilmaelämää. Telttayö vaikka vain omalla takapihalla voi tuoda arkeen ja perinteiseen treffailuun mukavaa vaihtelua.
(MTV LIFESTYLE)
Osittainen lähde:Health.com
Uusimmat
-
16:24
Heliövaara ja Patten vakuuttavasti vauhtiin Tukholmassa
-
16:20
Puolustusministeri Häkkänen ei kerro, osallistuuko Suomi Naton ydinaseharjoitukseen – pääministeri vahvisti viime kuussa
-
16:18
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
16:17
Uhrien tileiltä vietiin 1,5 miljoonaa euroa – näin rikolliset onnistuivat
-
16:13
Häkkänen: Israelin YK-tulituksessa merkkejä tahallisuudesta
-
16:09
Jalapenoviipalesäilykkeitä vedetään takaisin – tuotteesta löydetty lasia
-
16:01
Rallin maailmanmestaruus on ensimmäistä kertaa katkolla – näin se voi ratketa jo viikonloppuna
-
15:45
MTV:n toimittajat huomasivat kiinnostavan yksityiskohdan Janne Puhakan Instagramissa – "Aivan selkeä muutos"
-
15:34
Vasemmistoliitto: Hallitus on historiallisen naisvihamielinen
-
15:28
Poliisi: Puhakan surmaaminen oli Nordmon ajatuksissa ainakin viikon – toi haulikon metsästysmatkalta ja ampui useita laukauksia
-
15:21
Ruotsalaisseura himoitsee suomalaishyökkääjää – turvautui poikkeukselliseen keinoon
-
14:47
Miestä epäillään törkeästä vahingonteosta – tuhosi asunnon remonttikuntoon
-
14:45
Majuri varasti tuhansien eurojen arvosta tietokoneita Puolustusvoimilta
-
14:42
SaiPa hankki vahvistusta hyökkäykseensä
-
14:37
Yllätys: Hjallis Harkimon poika Ilveksen kokoonpanoon
-
14:34
Ensitreffit-Anna vierailee ensimmäistä kertaa Hain luona – asuu perheensä kanssa
-
14:25
Poliisi: Jos sait tämän sähköpostin, vastaa – voit olla yksi sadoista rikoksen uhreista
-
14:25
Otto Virtanen nappasi kovan voiton
-
14:21
Suomi vetäytyy Irakin Isisin-vastaisesta operaatiosta
-
14:08
Trump: "Sisäiset viholliset on helppo hoitaa armeijalla"
-
Lataa lisää