Uniikki avoimena mielenterveysongelmistaan: "Näitä asioita ei pidä hävetä"

Uniikki haluaa antaa toivoa mielenterveyden kanssa kamppaileville.

Rap-artisti Uniikki julkaisi torstaina 30.5. uuden Valitsen elämän -kappaleen, joka kertoo masennuksesta ja kamppailusta mielenterveyshäiriöitä vastaan. Kappale on artistille henkilökohtainen, koska hänellä on aikanaan diagnosoitu paniikkihäiriö ja lievä masennus.

– Mielestäni näitä asioita ei pidä hävetä, vaan niistä pitäisi pystyä puhumaan avoimesti. Halusinkin tehdä biisin kaikille, jotka ovat näistä tiloista kärsineet ja osoittaa, että demoneista voi päästä yli, vaikka juuri tällä hetkellä tuntuisikin todella vaikealta, Uniikki kertoo tiedotteessa.

Singlellä vierailee laulaja Jannika B, joka on puhunut masennuksestaan avoimesti julkisuudessa. Hän kertoi sairaudestaan viime kesänä Instagramissa ja on puhunut asiasta myös Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa.

Uniikki kertoo halunneensa kappaleelle mukaan laulajan, jolla on kokemusta mielenterveyden kanssa kamppailusta.

– Halusin feattiin jonkun, joka pystyy tuntemaan asian omakseen ja tulkita sanoman sitä kautta.

Uniikki toivoo, että voisi kappaleellaan auttaa muita samoista vaikeuksista kärsiviä.

– Jos tämä biisi saisi jonkun toimimaan itsensä tai toisen hyväksi vastaavanlaisessa tilanteessa, on se täyttänyt tarkoituksensa.

Lue myös:

    Uusimmat