Unettomuuteen löytyi lähes psykoterapian päihittävä keino – eikä kotoa tarvitse edes poistua

Tuoreen tutkimuksen mukaan unettomuutta voidaan hoitaa jopa yhtä tehokkaasti nettiterapialla kuin kasvotusten annetulla hoidolla.

Uniongelmat vaivaavat jokaista jossain vaiheessa elämää. Pitkittynyt unettomuus tosin saattaa vaatia jo hoitoa.

Kognitiivinen psykoterapia on keskeinen ja tehokas hoito unettomuuteen, mutta kaikki hoitoa tarvitsevat eivät välttämättä pääse terapeutin potilaiksi.

Digitalisaation vyöryessä myös hoitoalalla, on nyt tutkittu nettiterapian tehokkuutta. Tutkimustulosten mukaan nettiterapia tehoaa jopa yhtä tehokkaasti kuin kasvotusten toteutettu terapia.

Tutkimuksessa kuuden viikon ajan automatisoituun nettiterapiaan osallistuneet nukahtivat nopeammin, heräilivät vähemmän ja nukkuivat paremmin kuin verrokit. Verrokkiryhmään kuuluneet saivat itsehoitovinkkjeä ja räätälöimätöntä valistusta internetistä.

Tutkimukseen osallistuneista 70 prosenttia koki saavansa apua nettiterapiasta. Suurimman osan katsottiin jopa parantuneen unettomuudesta kokonaan. Tutkijoiden mukaan hoitotulokset ovat täysin verrattavissa kasvotusten annettavaan kognitiiviseen psykoterapiaan.

Tutkimus julkaistiin JAMA Psychiatry -lehdessä.

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

***

Hoiva-ala digitalisoituu 9:43

Lue myös:

    Uusimmat