Mainos

Unelmaristeilystä tuli 10 päivän painajainen

Brittiläisen P&O Cruises -varustamon MV Oriana -laivalla riehui norovirus 10-päiväisen Itämeren risteilyn aikana. Lähes 400 henkilöä sairastui viruksen takia.

Oriana lähti Itämeren risteilylleen Southamptonista 4. joulukuuta. Osa matkustajista sairastui ripulia ja oksentelua aiheuttavaan virukseen jo ensimmäisenä matkapäivänä.

Virusta oli tavattu laivalla jo edellisellä Kanarian ja Afrikan risteilyllä.

Norjaan ja Saksaan suuntautuneella risteilyllä oli yhteensä 2 644 ihmistä. Brittiläisen Channel 4 tv-kanavan satamaviranomaisilta saaman tiedon mukaan ainakin 378 matkustajaa tai miehistön jäsentä sairastui viruksen takia.

Sairastumisten takia osa laivan ruokailuista ja oheisohjelmista jouduttiin perumaan tai pitämään erikoisjärjestelyin.

Torstaina kotisatamaansa saapuneet matkustajat ovat purkaneet pettymystään muun muassa brittiläisellä Cruise.co.uk -risteilysivustolla.

- Asiat eivät sujuneet laivalla kuten piti. Monet matkustajat eivät raportoineet oireistaan ja täten levittivät virustaan muihin. En voi syyttää laivayhtiötä siitä. Henkilökunta hoiti ongelmaa fantastisesti ja laivayhtiö lupasi hyvittää lääkärilaskut, nimimerkki Lionpops totesi Cruise.co.uk -sivuston kirjoituksessaan.

Perjantaina Oriana lähti perjantaina jo uudelle, 23 päivää kestävälle jouluristeilylleen.

Lisää noroviruksesta Koti-sivuilta:

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.