Ulkovallat ylistävät Primakovin valintaa

Venäjän liki kolmeviikkoinen hallituskriisi ratkesi tänään, kun parlamentin alahuone eli duuma vahvisti selkein luvuin vt. ulkoministeri Jevgeni Primakovin nimityksen maan uudeksi pääministeriksi. Ulkovallat ovat ilmaisseet tyytyväisyytensä valintaan.

Samalla ulkovallat kuitenkin kehottavat Venäjän uutta hallitusta pysyttelemään uudistuslinjalla. Esimerkiksi Euroopan unioni on luvannut niin poliittista kuin taloudellistakin tukea pääministeriksi nimitetylle Jevgeni Primakoville. Euroopan komission puheenjohtaja Jacques Santer totesi, että Primakovin nimitys palauttaa muiden maiden luottamuksen Venäjän talouteen.

Myös Yhdysvallat on kiirehtinyt ilmaisemaan tyytyväisyytensä Primakovin nimityksestä. Yhdysvallat uskoo, että Primakov jatkaa ulkoministerinä aloittamaansa aktiivista linjaa myös Venäjän ulkopolitiikassa.

Primakovia kannatti 317 ja vastusti 63 edustajaa. 15 edustajaa pidättyi äänestämästä. Primakov olisi tarvinnut 450-paikkaisessa duumassa vain 226 ääntä. Puhuessaan duumalle ennen äänestystä Primakov varoitti kansanedustajia odottamasta uudelta hallitukselta kovin nopeita tuloksia.

Primakov nimitti avainministereitä

Primakov voi nyt aloittaa uuden hallituksen muodostamisen. Siihen hän on saanut presidentti Boris Jeltsiniltä vapaat kädet. Primakov ilmoitti jo tänään, että hän nostaa kommunistin, neuvostoajan valtiollisen suunnittelukomitean Gosplanin johtajan Juri Masljukovin, taloudesta vastaavaksi ensimmäiseksi varapääministeriksi.

Jeltsin nimitti tänään Venäjän keskuspankin uudeksi pääjohtajaksi Viktor Gerashtshenkon, joka oli keskuspankin johdossa jo neuvostoaikana ja myös tämän vuosikymmenen alussa. Gerashtshenko seuraa tehtävässä Sergei Dubininia, joka erosi tällä viikolla. Häntä oli arvosteltu ruplan kurssiromahduksesta. Duuma vahvisti myöhemmin Gerashtshenkon nimityksen.

61-vuotias Gerashtshenko on nykyisin Mezhdurnarodni Moskovski -pankin johtaja. Venäläisistä lähteistä häntä luonnehdittiin "realistiseksi vaihtoehdoksi". Venäjän hallituksen amerikkalainen talousasiantuntija Jeffrey Sachs puolestaan luonnehti häntä aikanaan "maailman huonoimmaksi keskuspankin johtajaksi".

Igor Ivanovista tulee Venäjän uusi ulkoministeri, ilmoitti Primakov tänään uutistoimisto Interfaxin mukaan. Ivanov on tähän asti toiminut ensimmäisenä varaulkoministerinä. Puolustusministerinä jatkaa Igor Sergejev ja sisäministerinä Sergei Stepashin. Hätätilanteiden ministeri Sergei Shoigu valittiin uudelleen tehtäviinsä.

Kommunistit vallan makuun

Kommunistit pääsevät näin vaikuttamaan suoraan hallituksen politiikkaan ensi kerran sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Primakov painotti, että uudistuksia on jatkettava, jotta Venäjä nousisi jaloilleen. Hän peräsi voimallista teollisuuspolitiikkaa, ja teki selväksi, että valtion tulee olla mukana monella talouden saralla "sääntelemässä erilaisia prosesseja".

Primakov tähdensi myös, että Venäjä on säilytettävä yhtenäisenä. Hänen mielestään on olemassa todellinen vaara, että maa hajoaa.

Ei tempoilevaa ulkopolitiikkaa

Primakovin mukaan Venäjän tulee puolustaa päättäväisesti etujaan maailmalla, mutta välttää vastakkainasettelua muiden maiden kanssa. Hän korosti, ettei Venäjän ulkopolitiikka saa olla arvaamatonta.
-Emme aio palata takaisin kylmän sodan aikaan, hän lupasi.

Primakov kehotti duumaa vahvistamaan Start 2 -sopimuksen, joka tähtää strategisten ydinaseiden tuntuvaan vähentämiseen. Yhdysvallat on jo ratifioinut sopimuksen, mutta Venäjän parlamentti on jatkuvasti lykännyt asian käsittelyä.
(MTV3-Reuters-STT-DPA-AFP)


Lue myös:

    Uusimmat