Jos oli ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) tapaamiseen Sergei Lavrovin kanssa ladattu paljon odotuksia, Suomen ulkoministeri täytti ne täydellisesti, arvioi vanhempi tutkija Jussi Lassila.
Tapaamista käytiin läpi myös MTV Uutiset Livesä, jossa sitä analysoi erikoistoimittaja Mirja Kivimäki. Katso Video!
– Ellei jopa ylittänyt niitä, Lassila Ulkopoliittisesta instituutista (Upi) lisää.
Pietarissa ei tullut ilmi sisällöllisesti juuri mitään uutta, mutta Lassilan mukaan Haavisto lähestyi kaikkia esiin nousseita kysymyksiä selkeästi EU-kulma edellä eikä mennyt mukaan Venäjän ulkoministerin "liturgiaan" hyvistä kahdenvälisistä suhteista tai siitä, että Venäjällä ei ole ongelmia yksittäisten EU-maiden vaan EU:n kanssa.
– Haavisto otti kautta linjan kiinni kaikista Lavrovin jutuista, toi niihin EU-näkökulman ja nosti siten hienosti kissan pöydälle, Lassila arvioi.
Hänen mukaansa Haavisto pelasi venäläisten omaa peliä siinä, että kaikkiin vihjauksiin esimerkiksi taloussuhteiden tärkeydestä toiselle osapuolelle vastattiin heti samalla mitalla.
Muistutus Schengen-viisumeista"Suorastaan nerokkaaksi" Lassila kehuu Haaviston vastausta, jossa tämä muistutti, että osapuolten suhteiden katketessa esimerkiksi Schengen-viisumikäytännön poistuminen olisi melkoinen askel taaksepäin.
– Tämä muistutti EU:n vapaasta liikkuvuudesta ja sen merkityksestä tavallisille venäläisille, että voi matkustaa yhdellä viisumilla monen valtion alueelle, Lassila sanoo.
Hänen mukaansa suomalaiset olivat kaiken kaikkiaan tehneet kotiläksynsä huolella ennen tapaamista.
– Minulle jäi se vaikutelma, että venäläinen osapuoli oli tällä kertaa selittelevässä asemassa, Lassila sanoo.
Pienenä esimerkkinä hän mainitsee muun muassa sen, että Lavrov lipsautti laittomista mielenosoituksista puhuessaan sanan oppositio, jota ei Venäjän johdossa yleensä mainita tai sitten puhutaan "niin sanotusta oppositiosta".
– Oppositiohan on yleensä legitiimi poliittinen toimija. Tällä Lavrov tuli paljastaneeksi sen, että opposition toiminta Venäjällä on kiellettyä, Lassila sanoo.
Uusimmat
-
15:02
MM-jääkiekosta julkaistiin kiistanalainen lista – Venäjällä tyrmistyttiin: "Skandaali"
-
15:02
Nukaristen perhe sai hurjan herätyksen äitienpäivään: "Älä mene ulos, kuistilla on karhu" – katso poikkeuksellinen video
-
14:59
Poliisi muistutti tärkeästä asiasta paljonpuhuvalla kuvalla: "Ei riitä, että vaihtaa nastarenkaat kesärenkaisiin..."
-
14:55
Helsingin "erittäin vakava" tietomurto koskee jopa 100 000 henkeä – tekijästä ei tietoa
-
14:48
Poliisi: Alle 15-vuotias ampui Iisalmessa asuinalueella
-
14:39
Niko Saarinen otti Suurmestarin haasteen vastaan – katso hulvaton suoritus
-
14:26
Pörssisähkö tuntuvasti halvempaa huomenna
-
14:19
Pelicans julkisti uuden päävalmentajansa – sai pitkän sopimuksen
-
14:04
Saako saippuaa lantrata? Selvitimme, miten käy vedellä jatketulle käsisaippualle
-
13:54
Lapinlahden kuolonkolarin esitutkinta valmistui – tämä tiedetään nyt
-
13:48
Glee-tähti Lea Michele odottaa toista lastaan – julkaisi herkän otoksen
-
13:40
Hellettä! Katso, osuuko lämpö paikkakunnallesi
-
13:34
Koulusurman suunnittelusta syytetty nainen kävi koululla – pidätettiin palattuaan Vaasaan
-
13:33
Harkovan koillisrintaman ukrainalaiskomentaja vaihdettiin
-
13:26
Janni Hussille uran ensimmäinen palkintosija MM-rallissa – "Mä rakastuin tähän kisaan"
-
13:14
Teinit myöntävät sytyttäneensä koulun tuleen Espoossa – muut palot yhtä tutkinnassa
-
13:08
Miksi tämä yllätysmies on MM-Leijonissa? Jukka Jalosen suosima mittatikku paljastaa "ihan järkyttävät saldot"
-
12:50
Rauhantekijä Ahtisaaren hautamuistomerkiksi valittiin marmorinen oliivinlehti
-
12:43
Suomalaistutkija: Shoigu yhä Putinin luottamuksen arvoinen
-
12:42
Nämä kuvat symboloivat Manchester Unitedin karmeaa tilaa – seuralegendoilta ryöpytystä: "En tiedä, mitä hän tekee"
-
Lataa lisää