Ulkoministeriö on huolissaan ulkomailla olevista suomalaisista – vetoaa kaikkia tekemään matkustusilmoituksen: Tästä syystä kotiin palaaminen on tärkeää

5:18

Suomen hallitus ja ulkoministeriö ovat molemmat kehottaneet suomalaisia olemaan matkustamatta ulkomaille. On kuitenkin suomalaisia, jotka ovat tällä hetkellä syystä tai toisesta Suomen rajojen ulkopuolella. 

Entä, jos suomalainen joutuu hätätilanteeseen ulkomailla – miten hänen tulee toimia? Kuuntele yllä olevalta videolta!

Vaikka matkustaminen onkin suomalaisten perustuslaillinen oikeus, ulkoministeriö kehottaa ulkomailla tällä hetkellä olevia suomalaisia palamaan pikimmiten kotiin – ja hyvin yksinkertaisesta syystä. 

– Koronavirus vaikuttaa myös matkailuun ennennäkemättömällä tavalla. Monet maat ovat sulkeneet rajoja, rajoittaneet läpikulkua ja asettaneet karanteeniaikoja matkustajille, minkä myötä paluu Suomeen vaikeutuu, ajankohtaisviestinnän yksikön lähetystöneuvos René Söderman perustelee ulkoministeriöstä.

Suomalaisten suosikkikohteena Espanja

Ulkoministeriö oli perjantaihin mennessä vastaanottanut liki 45 000 matkustusilmoitusta. Ulkoministeriön arvion mukaan noin puolet ilmoituksen tehneistä on ulkomaanmatkalla olevia suomalaisia, ja noin puolet taas ulkomailla pysyvästi oleskelevia suomalaisia. 

– Eniten matkustusilmoituksia on tehty Espanjaan ja Yhdysvaltoihin, Söderman paljastaa.  

Matkustusilmoituksen tekeminen on tärkeää, sillä siten ulkoministeriössä pysytään kartalla siitä, missä päin maailmaa suomalaiset tällä hetkellä ovat. 

– Ulkoministeriö vetoaa nyt, että kaikki matkalla olevat suomalaiset tekisivät matkustusilmoituksen, jotta suurlähetystöt voivat olla heihin tarvittaessa yhteydessä, Söderman painottaa. 

Tiedottaminen puree suomalaisiin

He voivat palata poikkeusoloissa Suomeen:

  • kaikki Suomen kansalaiset
  • Suomessa rekisteröityneet EU-kansalaiset
  • Suomessa pysyvän oleskeluluvan saaneet

He voivat lähteä Suomesta ulkomaille:

  • muun maan kansalaiset
  • suomalaisia kehotetaan lähtemään ulkomaille vain äärimmäisen painavista syistä

Ulkoministeriö on pyrkinyt tiedottaa suomalaisia mahdollisimman reaaliaikaisesti muun muassa tekstiviestien ja sähköpostien kautta. Viesti on ilmeisesti välittynyt eteenpäin, sillä matkustusilmoituksien määrä on lisääntynyt viime päivien aikana selvästi. 

– Kartoitus- ja tiedotustyötä tehdään tietysti yhteistyössä sekä Pohjoismaiden että EU:n kanssa.

– Suurlähetystöt eri maissa ovat tähän mennessä lähettäneet yli 40 000 sähköpostia viime päivien aikana. Ulkoministeriö on saanut päivittäin satoja yhteydenottoja huolestuneilta suomalaisilta, mutta ministeriön resurssit eivät ole poikkeusoloissa riittäneet vastaamaan niihin kaikkiin.

Söderman vakuuttaa, että kaikkiin yhteydenottoihin tullaan vastaamaan ajallaan.

– Ulkoministeriöhän on Suomen yhteiskunnan silmät, korvat ja auttava käsi ulkomailla. Ulkoministeriön edustajat auttavat hätätilanteessa. Pelkästään paluumatkan viivästyminen ei ole hätätilanne, Söderman muistuttaa.

Kaikkia suomalaisia halutaan auttaa

Vaikka auttamisen keinot ovat rajalliset, ulkoministeriö pyrkii helpottamaan suomalaisten palaamista ulkomailta Suomeen. 

– Esimerkiksi viime keskiviikkona suurlähetystömme Tunisiassa saattoi matkaan suomalaisia ja myös muiden Pohjoismaiden kansalaisia Helsinkiin lennolle, jossa oli vielä vapaita paikkoja. Näitä paluulentoja onb ollut myös esimerkiksi Marokosta ja Dominikaanisesta tasavallasta, Söderman listaa. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.