Ulkoilu voi vähentää likinäköisyyttä
Tuoreen brittitutkimuksen perusteella nuorena paljon ulkoilevien silmät saattavat pysyä paremmassa kunnossa läpi elämän.
Tutkimuksessa käytettiin terveys- ja haastattelutietoja yli kolmeltatuhannelta keskimäärin 72-vuotiaalta. Joukosta 370 oli likinäköisiä.
Kun tutkijat selvittivät, miten paljon osallistujat olivat ulkoilleet eri ikäkausina, he havaitsivat likinäköisyyden noin viidenneksen harvinaisemmaksi niillä, jotka olivat olleet paljon ulkoilmassa 14–39-vuotiaana.
Likinäköisyys ja ulkoilu on yhdistetty toisiinsa aiemminkin. Esimerkiksi koululaisten likinäköisyyttä on saatu ehkäistyä lisäämällä päivittäistä ulkoilua. Eräässä kiinalaistutkimuksessa tähän riitti 40 minuuttia enemmän ulkoilua päivässä.
Tutkimuksissa ei ole löydetty tarkkaa mekanismia havainnon takana. Sellaista ei löytynyt nytkään, mutta tulosten perusteella vaikutus ei johdu ainakaan D-vitamiinista. Mahdollinen selitys on suurempi altistus auringon UVB-säteilylle.
Myös koulutustaso vaikutti tuloksiin: likinäköisyys todettiin kaksi kertaa yleisemmäksi korkeasti koulutetuilla kuin vähän kouluja käynneillä.
Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Miten silmät suojataan auringolta?
Silmätautien erikoislääkäri Tiina Leivo neuvoo suojaamaan silmät auringolta.
Uusimmat
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:54
Hamas ja Israel syyttävät molemmat toisiaan aselevon rikkomisesta – MTV seuraa sotaa
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
19:28
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
19:25
Vesa-Matti Loirin Inarin-mökki myytiin – yllättävä ostaja löytyi autourheilun parista
-
19:16
SM-liigan lisenssihakemuksessa todellinen yllätyskäänne
-
19:14
TPS:lle karmiva nukahdus Turussa – Ilves-tähti huudatti kotiyleisöä Nokia Arenalla
-
19:03
Yeboyah sai Valtteri Palinin äidiltä koskettavan kutsun: "Ehkä odotetaan vielä tuonne joulun jälkeen"
-
19:01
Tarkista, löytyykö sinulta: Tällä ysäripehmolla voi nyt tienata mukavasti
-
19:00
Lue täältä kaikki MTV Uutisten kommenttikirjoitukset
-
18:59
Sisäministeriön muistio paljastaa: Tämän takia rajanylityspaikat suljetaan
-
18:52
Jätetäänkö turvapaikanhakija pakkaseen paleltumaan, kun raja on kiinni? Näin ministerit ja Rajavartiolaitos vastasivat
-
Lataa lisää