Alueille valitaan muun muassa parikymmentä kuvernööriä, mutta todellista kilpailua ei ole.
Venäjällä järjestetään sunnuntaina kymmeniä alue- ja paikallisvaaleja sekä noin parikymmentä kuvernöörinvaalia. Kurskin alueella joitakin paikallisvaaleja on kuitenkin jouduttu lykkäämään toistaiseksi kunnissa, jotka ovat ukrainalaisten joukkoja hallussa. Viranomaisten mukaan äänestys Kurskin alueen kuvernööristä järjestetään normaalisti.
Kurskin alueella kuvernööriksi on ehdolla Yhtenäinen Venäjä -puoluetta edustava vt. kuvernööri Aleksei Smirnov, jonka presidentti Vladimir Putin määräsi hoitamaan virkaa aiemmin tänä vuonna.
Äänestäminen vaaleissa alkoi monilla alueilla jo pari päivää sitten. Tuloksien osalta ei ole odotettavissa yllätyksiä, sillä Kremlin ja valtapuolue Yhtenäisen Venäjän tukemien ehdokkaiden voitto on varmistettu monin eri tavoin. Aito kilpailu on estetty muun muassa sulkemalla pois nykyhallintoa aidosti vastustavat ehdokkaat.
Lue myös: Julija Navalnaja nousi Venäjän vastarinnan keulakuvaksi miehensä kuoleman jälkeen – kuka hän on?
Kremlin tukijoita yritetään pönkittää eri tavoin
Moscow Times -lehden mukaan joissakin Venäjän etnisissä tasavalloissa pääehdokkailla on silti vaikeuksia osoittaa nauttivansa laajaa suosiota vaikka heidän valintansa ei sinänsä olekaan uhattuna. Näin on esimerkiksi Altaissa, Kalmukiassa ja Bashkortostanissa, joista viimeksi mainitun on raportoitu kärsineen kaikista Venäjän alueista pahimmat tappiot kaatuneina sodassa Ukrainaa vastaan.
