Venäjä väittää Putinin politiikkaa tukevan valtapuolueen voittaneen vaalit miehitetyillä ukrainalaisalueilla
Venäjä esitti eilen järjestävänsä vaaleja Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizhzhjan alueilla, jotka se ilmoitti viime vuonna laittomasti liittäneensä itseensä.
Venäjä väittää presidentti Vladimir Putinin politiikkaa tukevan Yhtenäinen Venäjä -valtapuolueen voittaneen paikallisvaalit neljällä Venäjän miehittämällä alueella Ukrainassa.
Venäjä esitti eilen järjestävänsä vaaleja Donetskin, Luhanskin, Hersonin ja Zaporizhzhjan alueilla, jotka se ilmoitti viime vuonna laittomasti liittäneensä itseensä. Suurin osa ulkovalloista ei ole tunnustanut tätä kansainvälisen oikeuden vastaista toimea.
Venäläisten vaaliviranomaisten mukaan valtapuolue sai jokaisella alueella yli 70 prosenttia äänistä. Asiasta kertoivat Venäjän valtion ylläpitämät uutistoimistot.
Ukraina ja sen liittolaiset ovat kuvailleet vaaleja huijaukseksi.
Lisäksi vaalit järjestettiin Krimillä, jonka Venäjä miehitti jo vuonna 2014.
Sobjanin jatkaa Moskovan pormestarina
Venäjällä järjestettiin niin ikään sunnuntaina kymmeniä alue-, paikallis- ja kuvernöörinvaaleja eri puolilla maata.
Pääkaupungissa Moskovassa äänestettiin pormestarista. Kuten oli odotettu, tehtävän jatkajaksi ilmoitettiin sunnuntai-iltana viran nykyinen haltija, Sergei Sobjanin.
Yllätyksiä ei odotettu, koska suurin osa Putinin vastustajista on joko paennut tai vangittu. Hallinto on kriminalisoinut Ukrainassa käymänsä hyökkäyssodan kritisoimisen ja ottanut kiinni tuhansia ihmisiä, jotka ovat sotaa vastustaneet.
Ensi vuonna Venäjällä on määrä järjestää presidentinvaalit, joissa Putinin valtakauden odotetaan saavan jatkoa ainakin vuoteen 2030.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää