Ukraina: Venäjä vahvistaa Hersonin joukkojaan liikekannallepanossa värvätyillä – uudet sotilaat eivät ymmärrä edes piiloutua droneilta

"Venäjä vahvistaa asemiaan vastikään mobilisoiduilla"– tällaista on Hersonin etulinjassa 2:28
Näin ukrainalaiset kuvailevat taisteluja Hersonin etulinjassa.

Ukrainalaissotilaat kertovat, että Venäjä vahvistaa joukkojaan Hersonissa vastikään liikekannallepanossa värvätyillä sotilailla.

– Me näemme etulinjassa, että vihollinen vahvistaa asemiaan. He vahvistavat sitä käyttämällä vähän aikaa sitten mobilisoituja sotilaita, kertoo Ukrainan joukoissa taisteleva Oleh uutistoimisto Reutersin haastattelussa.

Olehin mukaan uudet sotilaat eivät ole tottuneita sodankäyntiin, ja eron kyllä huomaa.

– He eivät esimerkiksi pelkää yläpuolellaan lentäviä droneja, eivätkä piiloudu niiltä.

Ukrainalaissotilaat eivät ole samaa mieltä uutisista, että venäläiset olisivat vetäytymässä Hersonin kaupungista.

– Luulen, että se on jonkinlainen temppu, pohtii Vitaliksi esittäytyvä sotilas.

Ukrainan puolustusvoimat on väittänyt viime kuun lopulla, että Venäjä olisi lähettänyt 1000–2000 vastikään mobilisoitua sotilastaan Hersonin joukkojen tueksi.

Jo aiemmin useat asiantuntijat ovat arvioineet liikekannallepanossa värvättyjen sotilaiden olevan heikosti koulutettuja ja varusteltuja. Vaikka Venäjä olisikin lähettänyt heitä Hersoniin, ei ole selvää, kuinka hyödyllisiä he Venäjälle olisivat.

Puolustusvoimien entisen komentajan, kenraali evp Jarmo Lindbergin mukaan tilanne on ristiriitainen. Jos Venäjä jää taistelemaan kaupungista, saattaa Ukraina katkaista heiltä pakoreitit Dnepr-joen yli.

Katso Linbergin arvio Hersonin tilanteesta:

Näin vaikea tilanne on Venäjän miehittämässä Hersonissa nyt – sotilasasiantuntija suorassa lähetyksessä 12:13

Lue myös:

    Uusimmat