Ukraina tiesi sotilasapunsa jäädyttämisestä ennen Trumpin kohupuhelua

Donald Trumpin virkarikostutkinnassa kuultiin avaintodistajaa 2:47
Donald Trumpin virkarikostutkinnassa kuultiin keskiviikkona avaintodistajaa.

Ukraina oli tietoinen sotilasapunsa jäädyttämisestä, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kävivät kohutun puhelinkeskustelunsa.

Puhelun aikana Trumpin katsotaan painostaneen Ukrainan johtoa kaivamaan kielteistä tietoa demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivästä Joe Bidenistä.

Republikaanit väittäneet tähän saakka toista

Puolustusministeriö Pentagonin edustaja Laura Cooper kertoi virkarikostutkinnan julkisessa kuulemisessa, että hän oli saanut sekä Ukrainan Yhdysvaltain-suurlähetystöltä että Yhdysvaltain edustajainhuoneen ulkoasiankomitealta sähköpostin ennen puhelua. Kummassakin ihmeteltiin, mitä Ukrainan sotilasavulle on tapahtunut.

Republikaanit ovat tähän saakka väittäneet, ettei Trump voinut kytkeä sotilasapua ja Biden-tutkintaa yhteen, koska Ukraina ei ollut tietoinen sotilasavun jäädyttämisestä. 

Lue myös:

    Uusimmat