Ukkonen on jo työllistänyt pelastuslaitosta – sähköt poikki 2000 taloudella

Raju ukkosmyrsky yllätti mökin kattoa asentaneet miehet Oulussa – katso hulvaton reaktio videolta 0:23
Katso myös: Raju ukkosmyrsky yllätti mökin kattoa asentaneet miehet Oulussa – katso hulvaton reaktio videolta

Suomeen saapuneet ukkoskuurot ja tuulenpuuskat ovat työllistäneet pelastuslaitoksia tiistai-iltana Etelä- ja Pohjois-Karjalassa.

–  Meillä on ollut 34 tehtävää sen jälkeen, kun sade ja ukkonen saavuttivat Pohjois-Karjalan. Käytännössä kaikki ovat liittyneet ukkosrintamaan, kertoi Pohjois-Karjalan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Ari-Pekka Luomala STT:lle noin kello yhdeltätoista.

Luomala kertoi, että suurin osa tehtävistä oli tullut noin kello 22:n ja 23:n välisenä aikana.

–  Joensuussa satoi valtavasti vettä ja keskustaan muodostui kaupunkitulva. Kävimme useissa kohteissa pumppaamassa vettä pois.

Kiteen, Tohmajärven, Ilomantsin ja Tuupovaaran suunnalla taas oli Luomalan mukaan paljon puunkaatotehtäviä.

–  Myös pari rakennuspaloa on syttynyt, kun ukkonen on osunut taloon tai sähkölaitteita on kärähtänyt. Toistaiseksi tiedossa ei ole henkilövahinkoja, Luomala sanoi.

Myös Etelä-Karjalan pelastuslaitos tiedotti illalla, että sen alueella on ollut useita kymmeniä ukkosrintaman aiheuttamia vahingontorjuntatehtäviä.

Hälytyksiä oli tehty muun muassa kaatuneista puista, tulvivasta vedestä sekä muutamista rakennuspaloista. Henkilövahingoilta on toistaiseksi vältytty, pelastuslaitos kertoi tiedotteessaan.

Sähköt poikki noin 2 000 taloudella

Pohjois-Karjalan Sähkö tiedotti illalla, että ukkospuuskat ovat katkoneet sähköjä runsaalta tuhannelta yhtiön asiakkaalta Pohjois-Karjalassa. Yhtiön mukaan enimmillään ilman sähköä on ollut lähes 2  000 taloutta.

–  Ukkonen on tehnyt vikoja lähinnä itäiselle verkkoalueellemme. Suurin piirtein Kitee ja Nurmes -linjalla kulki useampikin ukkosrintama, kertoi yhtiön häiriöjohtaja Juha Sirviö tiedotteessa.

Sirviön mukaan valtaosassa vioista selvitään poistamalla kaatuneet puut sekä korjaamalla johtorakenteisiin tulleet pienet vauriot.

–  Ilomantsissa Välivaaran ja Haukivaaran välillä on käynyt jonkinlainen syöksyvirtaus. Noin 500 metrin matkalta oli kaikki puut ja sähkölinjat nurin.

Energiateollisuuden ylläpitämän Sähkökatkokartan mukaan Suomessa oli hieman kello yhdentoista jälkeen vajaat 4  300 asiakasta, jolta oli sähköt poikki. Valtaosa kartalla sähköttä näkyvistä asiakkaista sijoittui Etelä- ja Pohjois-Karjalaan.

Ukkosta erityisesti itäosiin ja Uudellemaalle

Sade- ja ukkoskuuroja esiintyy keskiviikon aikana laajalla alueella, kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Laura Tuomola.

Ukonilmaa on luvassa erityisesti maan itäosiin ja Uudellemaalle.

–  Ukkoskuuroissa tuuletkin voivat olla vakavia, pihakalusteet ja trampoliinit voivat lentää, Tuomola sanoo.

Rankkasateet ja ukkoset aiheuttaa Suomen yllä oleva lämmin ja kostea ilmamassa.

Loppuviikolla sää jatkuu epävakaisena ja lämpötila laskee torstaista alkaen päivittäin, Ilmatieteen laitos kertoi tiistaina.

Ilmatieteen laitos seuraa myräkkää Twitterissä ja kertoo, että Parikkalan Koitsanlahdella on mitattu tähän mennessä kovin puuska, joka oli 13,8 m/s.

Lue myös:

    Uusimmat