UFC-tähden menestyksen takana judovalmentajalta opittu tekniikka

Judovalmentajalta opittu yksinkertainen ote on tuupannut vapaaottelun UFC-tähden Ronda Rouseyn maailmankartalle. Kääpiösarjan hallitseva mestari on lopettanut 12 taistostaan yhdeksän käsilukolla.

Kaksinkertainen olympiapronssimitalisti Jimmy Pedro valmensi nuorta yhdysvaltalaista judossa aina Pekingin vuoden 2008 olympiakisoihin saakka. Heidän yhteistyönsä päättyi Rouseyn suunnattua katseensa vapaaotteluun. Pedro seuraa kuitenkin edelleen entisen suojattinsa otteita.

- On palkitsevaa nähdä hänen voittavan UFC-otteluita käsilukolla, Pedro sanoo.

- Ronda harjoitteli sitä tuhansia kertoja silloin, kun oli minun valmennuksessani. Hän oppi käsilukkotekniikan 16-vuotiaana.

- Me harjoittelimme sitä seitsemän tai kahdeksan vuotta. Kaikki urheilijani tietävät tekniikan, kuinka puolustautua sitä vastaan ja kuinka lopettaa ottelu sillä.

- Epäilemättä tunnistan minun judoni hänen vapaaottelustaan. Eritysesti se tapa, jolla hän tulee käsilukkoon ylhäältä, se miten hän vie sitä eteenpäin. Sitten myös se miten hän lopettaa ottelun.

Pedron ja Rouseyn tiet kohtasivat ensimmäisen kerran Rouseyn ollessa 11-vuotias. Pedro otti judon maailmanmestarin tyttären kouluunsa ja valmensi häntä läpi kaksien olympialaisten. Judossa Rousey ei kuitenkaan ollut koskaan yhtä pysäyttämätön, kuin mitä kahdeksankulmaisessa kehässä on nähty.

- Judossa hän otti käsilukolla kelvollisen määrän voittoja, muttei voinut tehdä sitä jokaiselle. Hän ei koskaan voittanut maailmanmestaruutta, Pedro toteaa.

- Olympialaisissa hän saavutti pronssia kerran, mutta hän ei dominoinut suurimpia turnauksia. Hän oli aina top viidessä maailmassa, mutta hän ei ollut ylivertainen, kuten voitte nähdä nyt.

- Hän oli kapinoiva nuori. Hän oli omistautunut judoon, muttei ollut yhtä kurinalainen kuin nykyään.

Saavutettuaan 21-vuotiaana pronssia Pekingissä, Rousey kamppaili talousvaikeuksien kanssa menestyksestään huolimatta. Mielenkiintonsa judoon kadottanut Rousey tajusi, että hänen taitonsa judossa tekivät hänestä vaarallisen vapaaottelussa.

- Hän oli väsynyt judoon eikä halunnut jauhaa jälleen neljää vuotta olympialaisia varten. Hän halusi jotain suurempaa, Pedro kertoo.

- Nykyisin Ronda on tuhoisasti koulutettu salamurhaaja. Hän kamppailee tyttöjä vastaan, jotka ovat vastikään aloittaneet yrittämään saavuttaa jotain, johon hän on harjoitellut koko elämänsä.

Ronda Rousey puolustaa kääpiösarjan titteliään Holly Holmia vastaan sunnuntaina Australiassa. Ottelu alkaa Suomen aikaan sunnuntaiaamuna klo 05.00 ja on katsottavissa C More Extreme -kanavalta.

Lähde: Skysports.com

Lue myös:

    Uusimmat