Työtön ekonomi: Minulla on yli 50 mittarissa - merkittävä haitta

Työttömän ekonomin Rauno Haapasen mukaan työnantajilla on vanhanaikaiset käsitykset siitä, mitä yli 50-vuotiailla työnhakijoilla on tarjolla.

Haapasen mukaan hänen työnhakunsa on törmännyt työnantajien ennakkoluuloihin.

– Joka kerta kiitellään, miten hyvä työhakemus minulla on, mutta ei siitä kuitenkaan mitään jatkoa seuraa. 

Haapasen työhistoria:

20 vuotta isossa pörssiyhtiössä, josta yt-neuvotteluiden jälkeen irtisanominen.

Työttömäksi jäätyään koulutti itsensä it-kurssilla ja myöhemmin kouluttanut muita.

Viimeksi ollut työllistettynä hankekoordinaattorina Uudenmaan, Kaakkois-Suomen ja Hämeen alueella työttömien yhdistyksen toiminnan kehittäjänä.

Haapanen on joutunut pohtimaan sitä, miksi työnantajille ei kelpaa 50 vuotta täyttänyt työnhakija:

– Vanha koira ei opi uutta. Voi olla, että henkinen tai fyysinen terveydentila ei kestä. Tai yksi syy hylkäämiseen voi olla se, että työnantaja ajattelee, että 50 vuotta täyttänyt ei sovi ajattelutavaltaan nykymaailman menoon eli ei kestä kiirettä, ei kestä stressiä, ei kestä painetta.

Tätä 50 vuotta täyttäneillä on tarjolla

– Kokemus näkemys ja asenne on ne kolme asiaa, mitä yli 50-vuotiailla on tarjolla.

– Tämän lisäksi nykyaikana ihmiset pitävät niin hyvää huolta kunnostaan ja terveydestään, että odotettavissa oleva eliniän ennuste on huomattavasti korkeampi.

Haapanen väittää, että jos jollekin 50-vuotiaalle veisi esimerkiksi keinutuolin lahjaksi niin sehän purisi.

– Työantajat hakevat nyt vain tehokkuutta. Kyllähän ihminen jonkin aikaa tekee mitä vaan, mutta kyllä ihminen kaipaa, että voi itse kehittää työtään ja käyttää omia aivojaan ongelmien ratkaisuissa. Ei enää tarvita hierarkista esimiesjärjestelmää.

Tukitöillä iso merkitys

Haapanen itsekin päässyt vain tukitöihin työttömäksi jäätyään.

– Hyvä, että on jotain tukitöitä, ettei ihminen juutu kotiin sohva-jääkaappi -akselille. Äkkiä tulee torikammo. Mutta siitä huolimatta tukitöissäkin pitäisi olla järkeä ja mielekkyyttä.

Haapanen toivoo tulevaisuudessa työllistyvänsä ekonomin töissä, jossa ihmisten kanssa tehdään töitä esimerkiksi kouluttajana.

Lue myös:

    Uusimmat