Kokoomukselta tiukka viesti lakkoilijoille: "Hallitus ei peräänny"

Onko poliitikoilla ratkaisuja työmarkkinoiden pattitilanteeseen? 10:52

Ammattiliittojen poliittiset lakot laajenivat tänään torstaina merkittävästi, kun ne iskivät muun muassa ruokakauppoihin, teollisuuteen ja lentoliikenteeseen. 

Lakkoja järjestetään vastauksena hallituksen työelämäuudistuksia ja sosiaaliturvaleikkauksia vastaan. 

Hallituspuolue Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen totesi Huomenta Suomessa, ettei hallitus aio perääntyä. 

– Hallitus pitää kiinni hallitusohjelmastaan ja näillä poliittisilla lakoilla ei tule olemaan vaikutusta valmisteluun. 

Hänen mukaansa lakot heikentävät työntekijöiden työllistämisen mahdollisuuksia.

– Monen yrityksen tilauskirjat ovat hyvin tyhjiä ja tulevaisuus on epävarmaa, nämä poliittiset lakot, joiden vaikutukset ovat satoja miljoonia euroja, kohdistuvat nimenomaan työntekijöiden omiin työnantajiin, Marttinen sanoo.

Samalla hän muistutti siitä, miksi hallitus on viemässä työmarkkinauudistuksia läpi. Vastaus on Suomen talous.

– Suomi on elänyt pitkään hyvin kituliaan kasvun aikaa: olemme hyvin velkaantunut yhteiskunta ja työllisyysasteemme on paljon matalampi kuin muissa Pohjoismaissa. Jotta saamme talouden kuntoon, velkaantumisen kuriin ja työllisyysasteen korkeammalle, hallitus toteuttaa nyt niitä työmarkkinauudistuksia, joita muissa Pohjoismaissa on viime vuosikymmeninä viety eteenpäin, Marttinen sanoo. 

"Vastuu hallituksella"

Oppositiopuolue SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen mukaan hallitus ajaa ainoastaan työnantajan etuja ja tilanteessa ollaan jouduttu "hankalaan umpikujaan". Tuppurainen peräänkuuluttaa hallitukselta vastuuta. 

Hänestä hallitus on ottanut "erikoisella tavalla" työmarkkinakiistassa osapuolen aseman, ja lähtenyt täysin yksiselitteisesti ajamaan työnantajan etuja. 

– Vaikuttaa siltä, että tässä on pelkästä sanelusta kysymys. Ei haluta neuvotella, eikä haluta lyödä kättä päälle, vaan isketään nyrkkiä pöytään. Se kyllä rikkoo suomalaista sopimusyhteiskuntaa tavalla, josta kukaan ei oikein tiedä, miten tullaan ulos. 

– Tämä on asia joka pitäisi korjata, koska tästä on hyvin hankala tulla ulos ilman sitä, että on jokin osapuoli joka saa työmarkkinaosapuolet - työnantajat ja työntekijät - neuvottelemaan, Tuppurainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat