Lentoliikenne, päiväkodit, kaupat, kierrätys – kooste lakkojen vaikutuksesta päivä päivältä

Ammattiliittojen poliittiset lakot vaikuttavat monen suomalaisen arkeen loppuviikon aikana. Toimet alkoivat keskiviikkona ja laajenevat torstaina ja perjantaina. MTV seuraa tässä artikkelissa lakkotapahtumia.

Lakot ovat osin yksi-, osin kaksipäiväisiä. Lakoilla liitot osoittavat mieltä hallituksen ilmoittamia työelämäheikennyksiä vastaan.

Lakot alkavat keskiviikkona päiväkodeista

– Varhaiskasvatusta koskeva kaksipäiväinen lakko alkaa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kauniaisissa. Lakossa on mukana useita ammattiliittoja. Näistä liitoista OAJ ja Jyty ovat mukana lakossa vain keskiviikkona.

– Kaupungit pyrkivät pitämään osan päiväkodeista auki, mutta esimerkiksi Helsingissä suurin osa päiväkodeista ja perhepäivähoidosta sekä kaikki leikkipuistot suljetaan lakkopäiviksi. Espoossa pyrkimys on, että jokaisella palvelualueella olisi osa päiväkodeista auki klo 8–16. Vantaa toivoo perheiden järjestävän lasten hoidon itse, jos se vain on mahdollista. Esiopetusta ei järjestetä lakkopäivinä.

– Lapsia otetaan avoinna oleviin päiväkoteihin enintään sen verran kuin ryhmäkoko- ja henkilömitoitukset sallivat. Paikkoja ei voi varata etukäteen.

Torstaina ruokakaupat pyritään pitämään auki

– Torstaina tiedossa on suurten kauppaketjujen myymälöitä koskeva yksipäiväinen lakko. S-ryhmästä, Keskosta ja Lidlistä kerrotaan STT:lle, että ruokakaupat pyritään pitämään auki lakosta huolimatta. Aukioloajat saattavat olla normaalia lyhyempiä, kassoja voi olla toiminnassa tavallista vähemmän, ja esimerkiksi lihatiski tai paistopiste saattaa olla kiinni.

– Lakon piirissä ovat myös kaikki S-ryhmän hotellit ja ravintolat sekä Sokotelin ja Scandicin hotellit ja niiden ravintolatoiminnot. S-ryhmän mukaan pieni osa hotelleista ja ravintoloista saattaa olla lakkopäivänä kiinni, mutta suurin osa pyritään pitämään toiminnassa. Jos muutoksia aukioloihin tai palveluihin tulee, varauksen tehneisiin asiakkaisiin luvataan olla yhteydessä ja tarjota vaihtoehtoista ratkaisua.

Lakon piirissä myös Posti ja pankkeja

– Pankki ja vakuutusalalla lakko kestää päivän. OP Ryhmän mukaan useat sekä OP:n että Pohjola Vakuutuksen konttoreista ovat kiinni ja henkilöasiakkaiden pankkiasiakaspalvelu puhelimitse on suljettu. Pohjola Vakuutuksen asiakas- ja korvauspalvelut toimivat, mutta voivat ruuhkautua. Nordeassa voi joissakin konttoreissa tulla muutoksia aukioloaikoihin. Nordea Asiakaspalvelu on auki klo 8-17.30. Pankki kannustaa hoitamaan pankkiasiat ensisijaisesti digitaalisissa itsepalvelukanavissa ja varautumaan ruuhkiin asiakaspalvelussa. Myös S-Pankki varoittaa, että lakko voi vaikuttaa aukioloihin ja tuoda ruuhkia puhelinpalveluun, ja suosittelee asioimaan S-mobiilissa ja verkkopankissa.

– Postialan työntekijät ovat ilmoittaneet menevänsä kahden päivän lakkoon torstaista alkaen. Posti kertoi jo viime viikolla, että luvassa on muutamien päivien viiveitä lähetysten kulkuun. Postilla ei tiistaina ollut tämän tarkempaa arviota vaikutuksista.

Finnair peruu 550 lentoa

– Lentoyhtiö Finnair on kertonut peruvansa noin 550 lentoa lakon takia torstaina ja perjantaina. Finnairin tavoitteena on lentää lakon aikana joitain yksittäisiä lentoja, joista lentoyhtiö viestii suoraan asiakkaille.

Finnairin uudelleenreitityksistä vastaava johtaja Sami Suokas kertoo MTV Uutisille, että lakko vaikuttaa lähes 60 000 asiakkaan lentomatkaan. Tällä hetkellä noin 50 000 asiakkaalle on saatu löydettyä uudet lennot tai he ovat hakeneet rahojaan takaisin. Asiakkaat saavat rahansa takaisin perutuista lennoista.

–Asiakkaat saavat rahat takaisin, mikäli emme pysty löytämään heille uutta vastaavaa lentoa. Tämä pitää sisällään mahdolliset lisäpalvelut. Jos meiltä tarjottu uusi lento ei jostain syystä käy asiakkaalle, niin myös siinä tilanteessa asiakas pystyy ensin menemään itsepalveluun katsomaan, löytyykö joitakin toisia lentovaihtoehtoja. Jos mikään niistäkään ei käy asiakkaalle, niin myös tässä tilanteessa asiakas pystyy hakemaan lentolipuista rahat takaisin, Suokas toteaa.

– Ammattiliittojen lakot vaikuttavat myös lentoasemien toimintaan. Helsinki-Vantaan, Ivalon, Jyväskylän, Kittilän, Kuopion, Kuusamon, Oulun, Rovaniemen, Tampere-Pirkkalan, Turun ja Vaasan lentoasemilla rajoitetaan kaupallista matkustaja- ja rahtilentoliikennettä torstaina ja perjantaina. Joensuun, Kajaanin, Kemi-Tornion, Kokkola-Pietarsaaren, Porin ja Savonlinnan lentokentät suljetaan kahdeksi päiväksi liikenteeltä.

– Ammattiliitoilla on lisäksi useita muita perjantaihin jatkuvia lakkoja mm. teollisuudessa, energia-alalla, rakentamisessa ja kiinteistöpalvelualalla.

Perjantaina junat eivät kulje, myös bussiliikenne laajalti seis

– Useat kuljetusalalla toimivat ammattiliitot järjestävät päivin mittaisia lakkoja joukkoliikenteessä.

– Bussiliikenteessä lakko vaikuttaa laajalti sekä lähi- että kaukoliikenteeseen. Lakon piirissä on useita kymmeniä bussiyrityksiä eri puolilla maata. Osaa bussilinjoista ja -vuoroista pyritään ajamaan.

– Junaliikenne pysähtyy koko vuorokaudeksi Pohjois-Suomen yöjunia lukuun ottamatta. Lakko pysäyttää sekä kauko- että lähiliikenteen junat. VR:n mukaan torstaina ja lauantaina liikennöidään normaalisti, mutta yksittäisiä muutoksia voi tulla. Kaukoliikenteen kertalipun voi muuttaa halutessaan toiseen ajankohtaan ilman viiden euron muutosmaksua. Jos asiakas ei muuta lippunsa ajankohtaa, VR palauttaa rahat automaattisesti takaisin lakon ajalle ostetuista junalipuista.

– Myöskään metrot, raitiovaunut (sekä Helsinki että Tampere) ja pikaratikka eivät kulje.

VR korvaa peruuntuneet matkaliput asiakkailleen täysimääräisenä. VR:llä voi ilman muutosmaksua myös muuttaa muun matkapäivän perjantain tilalle.

Lakko vaikuttaa Rinki-ekopisteisiin

– Torstaina ja perjantaina toteutettava poliittinen lakko viivästyttää pakkausjätteiden tyhjennysajoja ja ekopisteiden siivouksia. Myös Ringin asiakaspalvelussa on odotettavissa palvelukatkoksia. Häiriön laajuutta ja kestoa ei valitettavasti voida arvioida, koska työntekijöillä ei ole velvollisuutta kertoa osallistumisestaan poliittiseen lakkoon.

– Mielenilmauksen vaikutusten laajuus riippuu siitä, kuinka paljon ekopisteiden tyhjennysajoja ja siivouksia jää tekemättä. Muistutamme, että mikäli Rinki-ekopisteellä jonkin pakkausjätteen säiliö on täynnä, jätteet tulee joko viedä toiselle ekopisteelle tai säilyttää kotona, Ringin operatiivinen johtaja Pertti Tammivuori tiedottaa.

–  Pakkausjätteitä ei saa jättää säiliöiden ulkopuolelle, koska ne roskaavat ympäristöä, hidastavat ekopisteiden siivousta ja tyhjentämistä ja saattavat houkutella haittaeläimiä. Pyydämme kärsivällisyyttä ja pahoittelemme lakon aiheuttamaa vaivaa kansalaisille.

Lue myös:

    Uusimmat