Työministeri Lindströmiltä tylyt terveiset Etelärantaan: Pelikirja pahasti sekaisin

Hallitusohjelman kirjoittamisesta on nyt noin kaksi ja puoli vuotta. Ohjelman keskeisimpänä tavoitteena oli ja on edelleen työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin ja työllisten määrän vahvistaminen 110 000 henkilöllä.

Viime viikon tiistaina Työ- ja elinkeinoministeriö julkaisi lyhyen aikavälin työmarkkinaennusteen. Siinä kerrotaan, että hallituskauden alusta työllisyys on kasvanut noin 31 000 hengellä ja työllisyysasteen ennustetaan nousevan ensi vuonna 70,2 prosenttiin. Raportissa myös kerrotaan, että työllisyyden kasvu on viime kuukausina selvästi parantunut.

On myös syytä olettaa, että tahti paranee tästä eteenpäinkin, sillä talouden kasvu lähti kunnolla liikkeelle vasta tämän vuoden alussa ja työllisyyden kasvu normaalistin seuraa tätä pienellä viiveellä. Vuodenvaihteessa astuu voimaan myös koko joukko uusia työllisyystoimia, joiden arvioidaan tätä kehitystä entisestään parantavan. Myöskään kilpailukykysopimuksen kaikkia positiivisia työllisyysvaikutuksia ei ole vielä nähty.

Mutta kuten työmarkkinaennusteessakin todetaan: ilman ennusteita parempaa talouskasvua tai uusia työllisyyttä edistäviä toimia ei hallitus tule työllisyystavoitteitaan saavuttamaan. Putkessa on useampi uudistus, kuten esimerkiksi työaikalain ja vuosilomalain kokonaisuudistukset, joilla varmasti on positiivinen vaikutus myös työllisyyteen. Mutta rehellistä on myöntää että tämäkään tuskin riittää. Lisää on siis tehtävä ja voin taata että myös tehdään.

Kun itsekin myöntää, että työllisyystavoitteen toteutuminen vaatii lisää työtä, on varmasti syytä kuulla myös hallituksen saamaa kritiikkiä. Hallitus on tottunut kautensa aikana saamaan kritiikkiä ay-liikkeen puolelta muun muassa siksi, että porkkanan lisäksi työttömille on tarjottu myös keppiä.

Pari viikkoa takaperin Elinkeinoelämän keskusliitto EK taas kritisoi hallitusta päätöksentekokyvyn puutteesta. Toimitusjohtaja Häkämies kertoi HS:n Lauantaivieraassa, että työmarkkinajärjestöt ovat ryhdistäytyneet, mutta hallituksen toiminta ja päätöksentekokyky on heikentynyt. Hän nosti esille ongelmina, haastattelun mukaan, erityisesti työllisyyttä parantavat toimet ja soten.

Häkämies viittasi, että syypää hallituksen työskentelyn takkuamiseen on ennen kaikkea perussuomalaiset ja nyt hallituksessa jatkava Siniset. Kun työllisyysasiat hallituksessa ovat olleet koko hallituskauden vastuullani, tulkitsen niin että Häkämiehen syyttävä sormi, kritiikki, osoittaa myös allekirjoittaneeseen.

Ilmeisesti EK on tyytymätön siitä, että vaikka hallitus on toteuttanut monta yritysten näkökulmasta edullista uudistusta, on useampi EK:n ajama muutos jäänyt tekemättä. Näitä muutoksia ovat muun muassa pienituloisten asumistuen todella rapsakka lisäleikkaaminen, kaikkein köyhimpien viimeisen turvan eli toimeentulotuen leikkaus ja ulkomaalaisen työvoiman tarveharkinnan poisto. Kun tuota listaa katson, niin olen ihan mielelläni osasyyllinen niiden torppaamiseen.

Syy miksi näihin Häkämiehen kommentteihin reagoin, on se, että vastaavasti työministerin näkökulmasta on EK:n viimeaikainen toiminta- ja päätöksentekokyky jättänyt toivomisenvaraa. En voi tarpeeksi korostaa sitä, että EK:n ja muiden työmarkkinakeskusjärjestöjen keväällä 2016 sopima kilpailukykysopimus on syvän kumarruksen arvoinen suoritus. Valitettavasti tämän jälkeen keskusjärjestötasolla ei ole kyetty sopimaan juuri mistään.

Tilannetta kuvaa osuvasti, että jopa työaikalakityöryhmän toimikauden jatkoajasta oli aivan ylivoimaista päästä yhteisymmärrykseen. Häkämies on siinä täysin oikeassa, että työmarkkinakentällä on nyt hyvä tekemisen ja sopimisen meininki, mutta tästä kunnia kuuluu liitoille ei EK:lle, jolla ei roolia sopimuspöydissä nyt ole. Sattumaa? Itse asiassa sen jälkeen kun EK yksipuolisesti ilmoitti että keskusjärjestötason palkkasopimuksia ei enää tehdä, hiukan yllättäen näyttää EK:n pelikirja olevan keskusjärjestöistä kaikkein pahimmin sekaisin.

Ja tiedän myös, etten ole tämän arvion kanssa mitenkään yksin. Kun EK kuitenkin oli itse tämän muutoksen taustalla, kuvittelin heillä olevan tässä uudessa tilanteessa toimiminen kaikkein parhaiten hallussa. Vai onko kenties niin, että Etelärannan työnantajatornissa luotettiin siihen, että kaikki heidän tavoitteensa menee tämän hallituksen vetoavulla läpi? Ja nyt kun näin ei olekaan ollaan näreissään ja ihmeissään.

Toivonkin, että hyvin sujuva liittokierros avaa sopimisen lukkoja myös keskusjärjestötasolla, sillä mielestäni keskusjärjestöillä on edelleen merkittävä rooli esimerkiksi työelämän lainsäädännön kehittämisessä. Oppiminen vaatii varmasti tässäkin asiassa aikaa ja kärsivällisyyttä.

Jari Lindström, työministeri (sin.)