Menestyminen työelämän kovenevien vaatimusten keskellä vaatii sisua. VTT ja Helsingin yliopisto selvittivät laajassa tutkimuksessa, millaisista sisupiirteistä on hyötyä työelämässä ja millaiset sisun muodot haittaavat työstä suoriutumista.
Tiettävästi koskaan aikaisemmin sisua ei ole tutkittu yhtä järjestelmällisesti ja monella eri menetelmällä.
Nykypäivän työntekijältä vaaditaan monia taitoja: on siedettävä painetta ja epävarmuutta, toimittava itseohjautuvasti, kehityttävä jatkuvasti ja ajateltava luovasti. Menestyminen työelämässä vaatii sisua.
VTT ja Helsingin yliopisto selvittivät, minkälaista haittaa ja hyötyä sisusta on työelämässä. Sisua mitattiin kyselyillä, laboratoriokokeilla ja fysiologisilla mittauksilla.
– Meillä oli tosi monta mahdollista metodia, joiden ajattelimme voivan liittyä jotenkin sisuun, koska tämä on tuntematon juttu siinä mielessä, että tätä ei ole aiemmin tutkittu tässä muodossa, selittää yliopistotutkija Ilmari Määttänen Helsingin yliopistosta.
Sisu saa käyttämään piileviä voimavaroja
Sisua on kahta tyyppiä: hyödyllistä ja haitallista. Parhaimmillaan sisu saa työntekijän käyttämään piileviä voimavarojaan ja etenemään sinnikkäästi kohti tavoitteita silloinkin, kun se vaatii itsensä ylittämistä.
– Tässä hyvässä sisussa tuntui nimenomaan olevan tämmöinen piirre, että ihmiset osaavat jotenkin suunnata näitä resurssejaan sopivasti eli he ovat sisukkaita, muttei väärällä tavalla jääräpäisiä, huomauttaa Määttänen.

