Twitter on tekemässä merkittävän ja pitkään kaivatun muutoksen palveluunsa. Jatkossa twiitteihin liitetyt kuvat ja linkit eivät enää lyhennä twiittitekstin pituutta.
Twitterissä twiiteissä voi olla 140 merkkiä, mutta tähän asti liitetyt linkit sekä myös kuvat ovat lyhentäneet itse kirjoitetulle tekstille jäänyttä tilaa huomattavasti. Muutoksen myötä twiittaajilla on mahdollisuus vapaammin kirjoittaa pidempiä viestejä kuvien ja linkkien oheen. Asiasta kertoo uutistoimisto Bloomberg, jonka lähteiden mukaan Twitterin odotetaan julkaisevan muutoksen seuraavan parin viikon sisällä.
Kyse on ensimmäisestä kerrasta, kun Twitter näin merkittävällä tavalla koskee palveluun alusta asti kuuluneeseen merkkimäärän rajoitukseen. Alun perin merkkimäärärajoitus tuli Twitteriin, jotta palveluun pystyi lähettämään uusia twiittejä perinteisinä 160 merkin SMS-tekstiviesteinä.
Vielä tällä hetkellä twiittiin liitetty linkki syö 140 merkistä 23 merkkiä, vaikka Twitter laskeekin sen mukaan linkinlyhennyspalvelunsa kautta typistettynä.
Twitter on käynyt läpi ja elää yhä vaikeita aikoja. Yhtiön kompastuskiveksi on tullut sen vaikeus ja hyvään käyttökokemukseen aluksi vaadittava työmäärä. Monet ovat kokeilleet Twitteriä, mutta jättäneet sen, koska eivät ole kokeneet sitä omakseen. Esimerkiksi hyvän seurattavien henkilöiden ja muiden käyttäjien listan kokoaminen vaatii aikaa ja vaivaa.
Twitterin on kerrottu harkinneen myös radikaalimpia muutoksia twiittien pituuteen. Puhetta on ollut 10 000 merkin viesteistä, mutta todellisuudessa niiden osalta kyse voisi olla itse lyhyempään twiittiinlinkitetystä pidemmästä tekstistä. Jo nykyisin monet jakavat Twitterissä kuvankaappauksia tekstikappaleista.
Twitterin keksijä Jack Dorsey palasi Twitterin toimitusjohtajaksi viime vuonna, mutta vielä toistaiseksi Dorseyn Twitteriin tuomat muutokset ovat jääneet melko vähäisiksi.
Uusimmat
-
16:38
Joe Bidenin lykkääntynyt matka Saksaan toteutumassa
-
16:30
Venäjä sanoo vallanneensa taas yhden ukrainalaiskylän ja lähestyvänsä tärkeää kaupunkia
-
16:22
Valtaisa räjähdys Venäjällä – hätkähdyttävä video näyttää, kuinka massiivinen säiliö on jyrätä kuvaajan
-
16:13
Artisti Shrty joutuu jättäytymään illan TTK-livelähetyksestä: "Valtavan suuri harmitus"
-
16:11
Tutkija: Israelin iskut Unifil-joukkoihin eivät ole sattumaa
-
16:04
Therese Johaug avautuu kovasta päätöksestään – "Teki todella kipeää"
-
16:02
Ohjaaja-käsikirjoittaja Timo Koivusalon Severi-poika kulkee isänsä jalanjäljissä – tämän hän on oppinut
-
15:58
Helena Petäistön kolumni: Boris Johnson, älä enää koskaan palaa valtaan!
-
15:52
Eläinoikeuspuolue takaisin puoluerekisteriin – "Muiden ohjelmissa eläimet lähes näkymättömissä"
-
15:43
Saksan ex-maajoukkuemieheltä ronski väite: putosi kahdesti arvokisoista seksiseikkailujen takia
-
15:22
Eutanasia on Suomessa laiton mutta palliatiivinen sedaatio auttaa kuolevia – tästä on kyse
-
14:58
Netanjahu rauhanturvaajille: Poistukaa sota-alueelta välittömästi
-
14:57
USA:n armeijan ex-komentaja: Trump on "ytimeensä asti fasisti"
-
14:45
Sudanin pääkaupungissa yli 20 kuoli armeijan ilmaiskussa torille
-
14:43
Laulaja Marjorie on kuollut 58-vuotiaana
-
14:41
Prinssi Georgella, 11, on hellyttävä toive sille, mikä haluaa olla isona ennen kuin hänestä tulee kuningas
-
14:11
Poliisilta uutta tietoa Jyväskylän Keltinmäen ampumisesta
-
14:08
Maailman parhaat karaokelaulajat kilpailivat Turussa – "Mykistävää, miten hyviä laulajia on ollut"
-
14:01
Palestiinalaishallinto MTV:lle: Ottakaa gazalaisia Suomeen sairaalahoitoon
-
13:59
Täyttä dominointia! Kalle Rovanperä ajoi ylivoimaiseen voittoon
-
Lataa lisää