Tuulet puhalsivat rannalle yli kymmenen metrin jääröykkiöt – "Veikkaan juhannuksenakin olevan kasoja"

Lohtajan Ohtakarin saaren rannalle on kerääntynyt huiman korkuiset jääröykkiöt. Kasoja on saaren pohjoisrannan lisäksi myös muiden saarien rannalla ja kivikoissa. Mediatietojen mukaan arviolta jääkasat kerääntyivät paikalle yhden yön aikana.

Paikalla pääsiäistä viettänyt vaasalainen Matti Hietala kertoo röykkiöiden korkeuden vaihtelevan kuudesta metristä jopa yli kymmeneen. Pituutta Ohtakarin röykkiöllä on hänen arvionsa mukaan ehkä kolmisen sataa metriä.

– Mittasin jään paksuuden, joka oli 35–40 senttiä, Hietala kertoo.

Hän ei usko röykkiöiden katoavan aivan heti.

– Ne eivät heti sula. Veikkaan että juhannuksenakin on vielä kasoja, hän ennustaa.

Paikallisnähtävyys

– Käytiin illalla kävelemässä ja pohdittiin, miksi näin paljon tulee autoja vastaan, Hietala kertoo siitä, kuinka ensi kertaa näki röykkiöt.

Tämän päivän aikana hän arvioi satojen autojen kulkeneen edestakaisin ihmisten tullessa ihmettelemään luonnonilmiötä.

– Monta sataa ihmistä vaeltelee jäällä, kiipeilee lohkareilla ja kuvailee, hän kertoo.

Alueelta kotoisin oleva Hietala ei koskaan muista nähneensä vastaavaa ja kertoo isänsäkin nähneen vain pienempiä röykkiöitä esimerkiksi karikoilla.

Valtavat voimat liikkeellä

Luonnonilmiön taustalla ovat alkuviikosta puhaltaneet kovat tuulet, jotka ovat kasanneet jäätä rannoille. Hietalan mukaan tuuli on nostanut saarelle suuren jäälautankin.

Paikalla on kesämökkejä, mutta tiettävästi rakennuksiin ei ole jääröykkiön muodostuessa tullut vahinkoa. Kaukana ei kuitenkaan oltu, sillä etäisyyttä kesämökkeihin röykkiöllä on 10–20 metriä.

– Siinä olisi mennyt päreiksi koko mökki, jos niin valtava voima olisi tullut. Näkyy olevan isompia kiviäkin korkealla röykkiössä jäiden joukossa, Hietala pohtii röykkiön voimaa.

Hän arvioi, että röykkiö olisi voinut mennä talojen seinistä läpi, jos tuulen voimakkuus tai veden korkeus olisi ollut toinen. 

Perämerellä jokavuotinen ilmiö

MTV Uutisten Markus Mäntykannas kertoo, että ahtojään kasaantuminen on erityisesti Perämerellä jokavuotinen ilmiö.

– Kun tuulee sopivasta ilmansuunnasta, alkavat jäälohkareet kasaantua rantaan. Lohkareet alkavat puristua ja kasa alkaa nousta. Mitä pidempään tuulee, sitä suurempi riski on, että kasa pääsee nousemaan, Mäntykannas kertoo.

Hänen mukaansa jääröykkiöitä tavataan myös matalikoilla, jossa ne aiheuttavat haittaa myös laivaliikenteelle.



Lue myös:

    Uusimmat