Tuttu särkylääke voi ehkäistä kahta vaarallista syöpää, joihin sairastuu vuosittain useita satoja suomalaisia
Aspiriini ja muut asetyylisalisyylihappoa sisältävät valmisteet on useissa tutkimuksissa yhdistetty pienentyneeseen mahasyövän ja paksu- ja peräsuolisyövän riskiin. Tuoreiden tutkimustulosten perusteella säännöllinen asetyylisalisyylihapon käyttö saattaa kuitenkin ehkäistä myös maksasolusyövän ja munasarjasyövän kehittymistä.
VIDEO: Millainen yhteys on syövällä ja ravitsemuksella?
Havainnot perustuvat kahteen tutkimukseen, joihin oli osallistunut yhteensä yli 300 000 miestä ja naista. Heitä seurattiin 20–30 vuoden ajan.
Tulosten perusteella maksasolusyövän riski oli noin 50 prosenttia pienempi osallistujilla, jotka ottivat asetyylisalisyylihappoa (325 mg) vähintään kahdesti viikossa ainakin viiden vuoden ajan. Munasarjasyövän riski puolestaan pieneni naisilla, jotka käyttivät pieniä, alle 100 mg:n annoksia. Heidän sairastumisriskinsä oli 23 prosenttia pienempi kuin naisten, jotka eivät käyttäneet asetyylisalisyylihappoa säännöllisesti.
Kummassakaan tutkimuksessa muut ei-steroidiset tulehduskipulääkkeet eivät pienentäneet syöpäriskejä. Munasarjasyövän kohdalla näkyi jopa hienoinen sairastumisriskin suurentuminen osallistujilla, jotka käyttivät niitä pitkiä aikoja ja suurina annoksina, mutta tältä osin tulokset olivat epävarmoja.
Asetyylisalisyylihappo voi vähentää tulehdusta ja tämä mekanismi todennäköisesti selittää myös nyt saadut tulokset, tutkijat arvelevat.
Tällä hetkellä asetyylisalisyylihappoa käytetään uusien oireiden ehkäisyssä sydän- ja verisuonitautipotilailla. Jos näyttö suotuisista syöpävaikutuksista vahvistuu, niitä voitaisiin mahdollisesti harkita myös syövän ehkäisyyn esimerkiksi potilailla, joilla on perimän vuoksi suurentunut sairastumisriski. Asetyylisalisyylihapon säännöllinen ja pitkäaikainen käyttö voi kuitenkin aiheuttaa muun muassa vatsavaivoja ja mahahaavoja, joten mahdolliset hyödyt pitää suhteuttaa haittoihin.
Tutkimukset julkaistiin JAMA Oncology -lehdessä.
Munasarjasyöpä on Suomessa kymmenenneksi yleisin naisten syöpä ja toiseksi yleisin gynekologinen syöpä. Niitä todetaan vuosittain noin 400–500. Maksasolusyöpään sairastuu vuosittain noin 250 suomalaista.
Copyright Duodecim 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää