Tutkinnanjohtaja: Imatran murhista epäilty lopetti ampumisen, kun ammukset loppuivat

Tutkinnanjohtaja: Imatran murhista epäilty lopetti ampumisen, kun ammukset loppuivat 4:04

Poliisi pitää todennäköisenä, että Imatran ampumisten taustalla on lähinnä syrjäytymiseen ja mielenterveyteen liittyviä syitä. Poliisin mukaan asia on tullut ilmi muiden kuin epäillyn kuulusteluissa.

Poliisi on kuulustellut epäiltyä, mutta mies ei ole kertonut tapahtumista eikä vastannut hänelle esitettyihin kysymyksiin. Tästä huolimatta poliisin käsitys on vahvistunut siitä, ettei tekoon liity poliittista tai ideologista motiivia. Myös käsitys siitä, epäilty toimi yksin ja valitsi uhrinsa satunnaisesti, on vahvistunut.

– Epäilty ei ole puhunut, mutta ulkoisesti hän on vaikuttanut rauhalliselta. En voi kommentoida, millaista potilashistoriaa hänellä on ollut vai onko ollut minkäänlaista, sanoo tutkinnanjohtaja Saku Tielinen STT:lle.

MTV Uutisille tutkinnanjohtaja kertoi, että epäilty oli vetäytynyt omiin oloihinsa, ja hän vietti paljon aikaa tietokoneen ääressä.

Poliisi ei kommentoi aseen alkuperää

Poliisi kertoi aiemmin, että ampumisessa käytetty ase oli luvallinen. Se ei kuulunut epäillylle itselleen. Tielinen on vaitonainen aseen alkuperästä.

– Olemme päättäneet, ettei aseen alkuperää tai sen haltuun saamista kommentoida. Poliisilla on pitkälti tiedossa, että miten tämä on mennyt, mutta on päätetty olla kommentoimatta, Tielinen kertoo.

MTV Uutisten tietojen mukaan kyseessä on järeä metsästysase.

Tähän mennessä poliisi on kertonut, että ampujaa epäillään kolmesta murhasta.

– Voi olla, että aseen hallussa pitämisessä ja siinä, miten se on saatu, on kyseessä ampuma-aserikos ja omaisuusrikos. Ampumisessa muut ihmiset ovat saattaneet olla vaarassa, eli mahdollisesti (epäillään) vaaran aiheuttamisesta. Murhat ovat niin vakavia rikoksia, että nuo muut ovat tässä vaiheessa niin sivuseikkoja, että niihin ei ole vielä tässä vaiheessa perehdytty tarkemmin, Tielinen sanoo.

Ampumistilanne ohi parissa minuutissa

Poliisi on myös kuulustellut yli kymmentä todistajaa ja tutkinut valvontakameratallenteita. Tielisen mukaan valvontakameroista ei ole selvinnyt mitään uutta.

– Valvontakameroista näkyy pitkälti se, miten tilanne on mennyt. Kuultujen silminnäkijöiden kertomukset vastavat pitkälti sitä, mitä valvontakameroista on nähtävissä. Tilanne (ampuminen) oli ohi parissa minuutissa.

Tutkinnanjohtaja kertoi MTV Uutisille, että epäilty lopetti ampumisen, kun ammukset loppuivat.

Tutkinnanjohtaja Tielinen piti tiedotustilaisuuden poliisiasemalla Imatralla. Poliisi jätti tänä aamuna epäillystä vangitsemisvaatimuksen Etelä-Karjalan käräjäoikeudelle.

Poliisi epäilee 23-vuotiaan miehen ampuneen Imatran kaupunginvaltuuston puheenjohtajan ja kaksi paikallista toimittajaa sunnuntain vastaisena yönä.

MTV Imatralla: Pitkä tutkinta on vasta alkuvaiheessa 1:57

Imatran ammuskelun tutkinnanjohtaja:"Poliisillekin kova paikka" 4:31

Lue myös:

    Uusimmat