Tutkimus: Traumoja lapsuudessaan kokeneilla kolme kertaa suurempi riski psykoosille

Työuupumuksen merkit 6:56
Näin tunnistat työuupumuksen.

Traumaattiset lapsuuden kokemukset voivat tuoreen tutkimuksen mukaan suurentaa psykoosien vaaraa. Havainto ei ole uusi, mutta tutkijat pitävät tuloksiaan vakuuttavina ja uskovat niiden osoittavan traumaattisten kokemusten ja psykoosien välisen yhteyden olevan hyvin todennäköisesti kausaalinen.

JAMA Psychiatry -lehdessä julkaistut tulokset osoittavat lapsuudessa tai nuoruudessa traumaattisille kokemuksille altistuneiden saavan psykoosioireita noin kolme kertaa todennäköisemmin kuin muuten voisi olettaa. Yhteys näkyy alle vuoden iästä 17-vuotiaaksi. Yhteys myös voimistuu, mitä enemmän kokemuksia on ja mitä pitempään ne kestävät.

Tutkijat arvioivat, että tässä aineistossa 25–60 prosenttia psykoosipotilaista ei olisi sairastunut ilman traumaattisia kokemuksia, kuten fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa, kiusaamista tai emotionaalista laiminlyöntiä. Traumaattisia kokemuksia oli 65 prosentilla osallistujista. Fyysinen ja emotionaalinen kaltoinkohtelu, perheväkivalta sekä kiusaaminen olivat yleisimpiä.

Havainnot ovat linjassa aikaisempien tutkimusten kanssa, ja ne vahvistavat ja laajentavat näyttöä entisestään. Tutkimus julkaistiin JAMA Psychiatry -lehdessä. Siihen osallistui 4 400 lasta, joita on seurattu syntymästä 18-vuotiaaksi, sekä heidän vanhempansa. Lasten psykoosioireita selvitettiin heidän ollessa 12- ja 18-vuotiaita.

Psykoosi tarkoittaa mielisairautta, jossa todellisuudentaju on huomattavan vääristynyt ja potilaalla on vaikeuksia tunnistaa mikä on totta ja todellista ja mikä ei. Skitsofrenia on yleisin psykoottinen häiriö. Siihen sairastuu noin yksi sadasta. Varsinkin miehillä skitsofrenia johtaa usein syrjäytymiseen, naimattomuuteen ja alhaiseen sosiaaliseen ja taloudelliseen asemaan.

Copyright Duodecim 2018. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat