Tutkimus: Sydänpysähdys voi olla kohtalokkaampi yläkerroksissa asuville
Uudessa tutkimuksessa havaittiin, että mitä ylemmässä kerroksessa ihminen asui, sitä epätodennäköisemmin hän selvisi sydänpysähdyksestä hengissä.
Canadian Medical Association Journal -julkaisussa tammikuussa ilmestynyt tutkimus tehtiin analysoimalla tietoja yli 7 800:sta sydänpysähdyksestä, jotka tapahtuivat kanadalaisissa yksityisasunnoissa ja johtivat ensihoitohenkilökunnan saapumiseen vuosina 2007–2012.
Kun sydänpysähdys tapahtui kolmannen kerroksen alapuolella, 4,2 prosenttia sairaalaan päässeistä potilaista selviytyi hengissä. Ylemmissä kerroksissa selviytyi 2,6 prosenttia potilaista. Jos sydänpysähdyksen sai 16. kerroksen yläpuolella, 0,9 prosenttia potilaista selvisi. Sen sijaan 25. kerroksen yläpuolella, jossa 30 ihmistä sai sydänpysähdyksen, eloon ei jäänyt yhtäkään.
Selviytymistä ennusti parhaiten se, kuinka paljon aikaa ensihoitohenkilöstöllä kului rakennuksen sisäänkäynniltä potilaan luo pääsemiseen – sydänpysähdyksessä minuutit ovat tärkeitä. Myös vanhempi ikä ja miessukupuoli yhdistettiin huonompaan selviytymisprosenttiin.
Tutkijoiden mielestä potilasturvallisuus paranisi esimerkiksi varmistamalla, että etuovesta pääsee nopeasti sisälle eikä se ole lukittu. Lisäksi hissien pitäisi olla hätätilanteessa varattu ensihoitohenkilöstön käyttöön. Ei ole myöskään huono idea, että ennestään sydänsairas hankkii automaattidefibrillaattorin, joita voi nykyään ostaa koteihinkin – ja että läheiset osaavat käyttää sitä tai ylipäätään elvyttää.
Lähteet: Cmaj.ca, Nytimes.com, Cbsnews.com, Sciencedaily.com
Uusimmat
-
07:00
Tuomas Iisalon unelmakauden huipennus kolmen voiton päässä – satumainen nousu Euroopan huipulle: ”Ei tätä kukaan tällä tavalla suunnitellut”
-
06:49
Washington Post: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut – MTV seuraa sotaa
-
06:47
Helsinki Biennaali kokoaa huipputaidetta jo toistamiseen – tätä näyttelyssä on luvassa!
-
06:42
Video: Ukraina on menettänyt ensimmäisen Leopard 2 -panssarivaunun
-
06:31
Dramaattinen nousu! Florida avasi voittotilinsä NHL-finaaleissa
-
06:30
MTV:n testi paljasti autokoulun teoriakokeen kompastuskivet: Näihin kysymyksiin tuli enemmän vääriä kuin oikeita vastauksia
-
06:30
Itäistä Suomea uhkaa liikennemotti: Siltatyö voi sotkea junaliikenteen, kaaoksen kruunaavat Saimaan kanavan sulku ja vaakalaudalla olevat lennot
-
06:15
Maria Ohisalo MTV:n erikoishaastattelussa: Politiikka painottumassa enemmän henkilöihin kuin asioihin – "Keskitytään henkilökohtaisiin asioihin, jotka eivät kuulu laajemmalle yleisölle"
-
06:02
Veitsimies uhkasi hoitavansa todistajan peräkonttiin, jos tämä ei puhu käräjillä toivotulla tavalla: "Tuut näkemään mitä vasikoille käy"
-
06:02
Kari Jalosta prässätään rajusti Tshekissä – kiekkopäättäjät kuulivat suomalaista, sitten iskettiin lisävaatimus
-
05:44
Vapaaehtoisten meripelastajien kausi alkanut vilkkaammin kuin viime vuonna
-
05:44
Näin suomalaiset huijaavat vakuutusyhtiöitä, yleisintä "plussaaminen" – "Perämoottorin lisäksi hävinnyt koko autotalli"
-
05:42
USA:n ulkoministeri Blinken suunnittelee matkaa Kiinaan
-
05:38
Salaisia asiakirjoja kartanossaan säilönyt Trump kertoo saaneensa asiasta syytteen: "En ikinä olisi uskonut"
-
05:31
Syyttäjä: Kuljetusyhtiöltä huijattiin satojatuhansia perusteettomilla laskuilla
-
05:20
EU:ssa historiallinen sopu maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta: Lue, mikä muuttuu
-
23:32
EU-maat pääsivät historialliseen sopuun maahanmuutto- ja turvapaikkapolitiikasta vuosien väännön päätteeksi
-
23:18
IAEA: Zaporizhzhjan ydinvoimala saa yhä jäähdytysvettä Kahovkan padon tekoaltaasta – MTV seurasi sotaa
-
23:02
Aftonbladet: Ruotsin poliisi pidätti kolmikon, jota on etsitty Suomessa tehdyistä huumerikoksista
-
22:38
Biden uskoo Yhdysvaltojen tukevan Ukrainaa taloudellisesti niin kauan kuin on tarpeen
-
Lataa lisää