Mainos

Tutkimus selvitti: Lisäävätkö masennuslääkkeet potilaiden sydänoireita?

Masennusta potevat sairastuvat tavallista herkemmin sydänsairauksiin, mutta masennuslääkkeiden rooli sairastumisissa on jäänyt epäselväksi. Tuoreen brittitutkimuksen mukaan suurin osa masennuslääkkeistä on kuitenkin tässä suhteessa turvallisia.

Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, eroavatko eri masennuslääketyypit mahdollisilta sydänvaikutuksiltaan. Analyysi perustui 240 000 masennusdiagnoosin vuosina 2000–2011 saaneen 20–64-vuotiaan viisivuotiseen seurantaan.

Tutkijat eivät löytäneet viitteitä siitä, että serotoniinin takaisinoton estäjiä käyttävät sairastuisivat muita todennäköisemmin rytmihäiriöihin, sydäninfarkteihin tai aivoverenkiertohäiriöihin. Analyysi viittasi jopa siihen, että serotoniinin takaisinoton estäjien ja varsinkin fluoksetiinin käyttö voisi pienentää sairastumisriskejä. Sitalopraami, joka on joissain tutkimuksissa yhdistetty rytmihäiriöihin, ei tämän analyysin perusteella lisännyt rytmihäiriöitä edes suurina annoksina.

Trisykliset masennuslääkkeet näyttäisivät olevan hieman ongelmallisempia, sillä niiden käytön alkuvaiheeseen saattaa tulosten perusteella liittyä suurentunut rytmihäiriöriski. Tämä havaittiin erityisesti lofepramiinia käyttävillä.

Tutkijat pitävät tuloksiaan tervetulleina, sillä ne lievittävät pelkoa varsinkin serotoniinin takaisinoton estäjien sydänhaitoista. Kyseisiä lääkkeitä syö noin puolet masennuslääkkeitä käyttävistä, joten niihin liittyvät haittavaikutukset koskettavat monia.

Tulokset julkaistiin British Medical Journalissa.

3:08

Copyright Duodecim 2016. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.