Uusi tutkimus suo helpotuksen vanhempien lompakoille, sillä kalliit ja välkkyvät lelut eivät olekaan paras vaihtoehto kasvaville taaperoille.
Markkinoille tulee jatkuvasti toinen toistaan hienompia ja teknisempiä leluja, jotka saattavat aiheuttaa paineita vanhemmille. Uuden tutkimuksen mukaan taaperon kehitykselle parhaimpia leikkikaluja ovat kuitenkin juuri ne perinteisimmät.
Tilaa mielikuvitukselle
Parhaat lelut taaperoille ovat sellaisia, joilla lapset pääsevät tekemään käsillään ja touhuamaan yhdessä vanhempiensa kanssa, todetaan hiljattain julkaistussa tutkimuksessa. Perinteiset puupalikat, palapelit ja jopa tuiki tavallinen pahvilaatikko, josta voi askarrella vaikka talon, antavat tilaa mielikuvitukselle ja luovuudelle.
Lue myös: Harvardin tutkimus: Luokan nuorimmat lapset saavat helpoiten ADHD-diagnoosin
Tablettipohjaisia leluja ja pelejä väitetään opettavaiseksi ja aivoja stimuloiviksi, mutta tutkimuksen tekoon osallistuneen lastenlääkäri Alan Mendelsohnin mukaan väitteille ei ole varsinaista tieteellistä pohjaa.
– Yksinkertaisemmat lelut, joiden kanssa vanhemmat ja nuoret lapset voivat leikkiä yhdessä, ovat suositeltavampia terveen kehityksen kannalta, Mendelsohn toteaa.