Aikuisten ruutuaika samankaltainen tai jopa suurempi kuin nuorten – miksi nuorten ruutuaikaa paheksutaan ja pyritään vähentämään?

Nuorten ääni: Miksi nuorten ruutuaika on pahempi asia kuin aikuisten? 5:10

Ruutuajasta ja sen liiallisuudesta keskusteltaessa, huomio kiinnittyy usein nimenomaan nuorten käyttämään ruutuaikaan. Miksi nuorten ruutuaika on pahempi asia, kuin aikuisten? Asiasta keskusteltiin Huomenta Suomen aamussa.

Nuorten ruutuaika saattaa olla todellisuudessa huomattavasti pienempi, kuin heidän vanhempiensa, mutta silti keskustelu keskittyy nimenomaan nuorten ruutuajan haittoihin ja rajoittamiseen. Nuorten Ääni -toimitus lähti selvittämään, mistä mielikuvat johtuvat ja eroaako nuorten ja aikuisten ruutuaika merkittävästi toisistaan. Koko reportaasin voit katsoa pääkuvan videolta.

Nuoret suurennuslasin alla

Nuoria paheksutaan ennen kaikkea siitä, että he roikkuvat liian pitkiä aikoja sosiaalisessa mediassa. Todellisuudessa nuoret käyttävät puhelimiaan ehkä jopa monipuolisemmin kuin aikuiset ja lukevat sieltä myös koulukirjoja tai uutisia sekä seuraavat politiikkaa.

Tuttuja uutisotsikoita ovat esimerkiksi ”Nykynuoret viihtyvät liikaa sosiaalisessa mediassa”, ”10 huolestuttavaa piirrettä lasten sosiaalisen median käytössä” sekä ”Tutkimus: Liiallinen ruutuaika vähentää teinien unta ja haittaa nukkumista”.

Katugallupissa aikuisilta ihmisiltä kysyttiin, mitä mieltä he ovat nuorten ruutuajasta. Vastauksia yhdisti se, että kaikki olivat sitä mieltä, että ruutuaika on liiallista.

– Ihan liikaa. Ruutuaika passivoi, vähentää todellisia kohtaamisia ihmisten välillä ja luo yksinäisyyttä, eräs vastaajista kommentoi.

Myös nuorilta kysyttiin mielipidettä siitä, millaista heidän vanhempiensa ruutuaika on.

– No, äiti on kyllä aika paljon puhelimella, eräs nuorista kommentoi.

– Voi olla, että jopa saman verran, kuin nuoret, toinen komppasi.

Ruutuajat samoissa lukemissa

Todellisuudessa monen aikuisen koko työpäivä saattaa hurahtaa tietokoneen ruutua tuijotellessa ja jatkua vielä kotonakin, joten joissain tapauksissa ruutuaika voi olla jopa enemmän kuin nuorilla.

– Nuorten ja aikuisten ruutuaika saattaa mennä aika samoissa lukemissa. Keskimäärin aikuisen ruutuaika on 10 tuntia, kertoo Marjukka Laurola, Työterveys Helsingin työterveyspsykologi.

Yhdestä asiasta, sekä nuoret, että aikuiset ovat samaa mieltä: Nuorten ruutuajan paheksuminen johtuu todennäköisesti siitä, että nykypäivän aikuiset eivät käyttäneet nuorina aikaa samalla tapaa ruutujen ääressä – koska niitä ei ollut.

Vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin

Ruutuajasta puhutaan ihan syystä, sillä se vaikuttaa ihmisen hyvinvointiin todella kokonaisvaltaisesti ja todennäköisesti ihan kaikkia vaikutuksia ei vielä edes tiedetä.

– Ruutuaika vaikuttaa fyysiseen, psyykkiseen ja tietysti sosiaaliseen puoleen. Esimerkiksi vireystasoon, keskittymiseen ja onhan ruutuaika todella koukuttavaa aikuisille niin kuin nuorillekin, Laurola kommentoi.

Laurola kehottaa pohtimaan, miten ruutuaika vaikuttaa itseensä ja mitä siitä ylipäätään saa irti.

– Jokaisen olisi ihan hyvä pysähtyä sen oman ruutuajan ääreen ja miettiä, onko se käytetty aika aktiivista vai passiivista ja lisääkö se omaa hyvinvointia ja onnellisuutta vai heikentääkö sitä.

Laurola kehottaa perheitä sopimaan yhdessä nuorten ja aikuisten kesken yhteisiä pelisääntöjä ruutuajan suhteen.

Lue myös:

    Uusimmat