THL:n tutkimus paljastaa: Potilaista löytyi koronan vasta-aineita jopa puoli vuotta tartunnan jälkeen – "Kyllä tämä on lupaava tulos"
THL:n tuoreesta tutkimuksesta on saatu lupaavia tuloksia koronavirustartunnan antamasta immuunisuojasta uutta tartuntaa vastaan. Tutkimuksen mukaan jopa 91 prosentista näytteitä löytyi virusta neutraloivia vasta-aineita.
Tutkimukseen osallistui kaikkiaan 1 164 täysi-ikäistä henkilöä, jotka olivat todistetusti saaneet koronavirustartunnan ja tartunnasta oli kulunut vähintään puoli vuotta. Tutkittavat valittiin tartuntatautirekisterin tietojen perusteella ja heitä oli viidestä eri sairaanhoitopiiristä.
Vasta-aineita vielä puoli vuotta tartunnan jälkeen
THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin kertoo, että vasta-aineita löytyi testattavilta vielä kuusi kuukautta tartunnan toteamisen jälkeen. Se on kauemmin kuin on aiemmin tiedetty.
Tutkimuksen perusteella vasta-aineita muodostui keskimäärin enemmän niillä ihmisillä, jotka olivat sairastaneet vakavan, sairaalahoitoa vaativan infektion.
Tuore tulos tukee THL:n aiemmin keväällä tekemää perhetutkimusta. Seurantatutkimuksessa oli mukana 39 perhettä, joista ainakin yksi oli saanut koronatartunnan, yhteensä henkilöitä oli 129. Perhetutkimuksen mukaan vasta-aineet kestävät sairastaneilla ainakin neljä kuukautta.
Tulos lisää optimismia myös rokotteiden antamasta pitkäkestoisesta suojasta. Koronarokotusten on määrä alkaa Suomessa lähiviikkoina.
– Kyllä tämä on lupaava tulos sen kannalta, että jos luonnollinen immuniteetti pystyy tuottamaan sellaisia vasta-aineita, jotka säilyvät ainakin puoli vuotta. Rokotteella on nähty, että ne tuottavat ainakin yhtä hyvän immuunivasteen, ellei paremman kuin luonnoninfektio. Eli on odotettavissa, että se immuniteetti säilyy rokottamalla pidempäänkin, toteaa Melin.
Syntyykö laumasuoja koronaa vastaan?
Melinin mukaan vielä ei tiedetä tarkalleen, millainen määrä vasta-aineita riittää suojaamaan ihmistä tartunnalta. Koronan kohdalla on puhuttu paljon myös laumaimmuniteetista. Sen saavuttaminen vaatisi, että tartunnan saaneet eivät levitä virusta eteenpäin.
– Sitä ei vielä tiedetä, miten luonnoninfektion seurauksena tai rokottamalla aikaansaatu immuniteetti pystyvät estämään viruksen tarttumista ja kiertoa väestössä. Jos näin olisi, niin luonnonimmuniteetti ja rokotteet yhdessä voisivat mahdollisesti vaikuttaa siihen viruksen kierron vähenemiseen ja sitä kautta ainakin osittaiseen laumaimmuniteettiin, Melin sanoo.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää