Tutkimus: Nuoret kokevat vanhempia enemmän uutisahdistusta

Sosiaalinen media on räjäyttänyt vihapuheen määrän – nyt siihen puututaan usein eri toimin 2:19
Katso myös: Sosiaalinen media on räjäyttänyt vihapuheen määrän – nyt siihen puututaan usein eri toimin.

Tutkimus selvitti mediankäyttöä 15–79-vuotiaiden keskuudessa.

Mitä nuorempia mediankäyttäjät ovat, sitä suurempi rooli mediankulutuksella on, kertoo Kansallisen audiovisuaalisen instituutin KAVI:n ja Taloustutkimuksen tekemä kysely.

Nuoremmilla vastaajilla korostui viihteen ja sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi myös oppiminen.

Tutkimuksen mukaan noin joka kymmenes vastaajista osallistui yhteiskunnalliseen keskusteluun. Yleisintä osallistuvuus oli 35–49-vuotiaiden keskuudessa.

Suomalaiset käyttävät eniten älypuhelinta, televisiota ja tietokonetta. Nuoremmat käyttävät tutkimuksen mukaan enemmän älypuhelinta, kuin yli 65-vuotiaat, joista 14 prosenttia vastaajista ei omista älypuhelinta ollenkaan.

Neljännes nuorista vastaajista koki uutisahdistusta

Lähes jokainen yli 65-vuotias vastaaja seuraa mediasta aktiivisesti uutisia ja ajankohtaisia aiheita. Yli 50-vuotiaiden ikäryhmässä kymmenesosa koki uutisahdistusta.

Seuraaminen vähenee nuoremmissa ryhmissä. Kyselyn mukaan 15–24-vuotiaiden keskuudessa seuraajia oli 69 prosenttia vastaajista. Tässä ikäryhmässä lähes neljännes vastaajista koki uutisahdistusta.

Suomalaisten mediataidot –kysely toteutettiin KAVI:n toimeksiannosta Taloustutkimuksen internet-paneelissa 5.-8.3.2021. Kyselyn kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset valtakunnallisesti manner-Suomessa.

Lue myös:

    Uusimmat