Tutkimus: Lapset, jotka nukkuvat enemmän, painavat ikätovereitaan vähemmän
Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että uni vähentää lasten käytösongelmia ja keskittymisvaikeuksia. Uusi tutkimus paljastaa, että se vaikuttaa myös syömisen määrään vähentävästi.
Amerikkalaisen yliopiston tutkimuksesta käy ilmi, että lapset, jotka nukkuivat viikon ajan enemmän kuin normaalisti myös söivät normaalia vähemmän. Lisäksi heidän nälkää ja painoa säätelevä hormonitasonsa oli alhaisempi kuin normaalisti ja he myös painoivat vähemmän.
Tutkimus kesti kolme viikkoa ja siinä vertailtiin 37 lasta, jotka olivat 8–11 vuoden ikäisiä. Lapsista neljäsosa oli ylipainoisia.
Ensimmäisen viikon aikana lapset nukkuivat normaalisti. Toisen viikon aikana lapset nukkuivat joko 1,5 tuntia enemmän tai vähemmän kuin normaalisti ja kolmannella viikolla ryhmät vaihtoivat siten, että enemmän nukkuneet nukkuivatkin vähemmän ja toisinpäin. Heidän uniaikaansa seurattiin rannemittarein.
Kävi ilmi, että ero ryhmien unen välillä oli kaksi tuntia 21 minuuttia. Silloin, kun lapset nukkuivat enemmän, he söivät 134 kaloria vähemmän ja myös painoivat noin 200 grammaa vähemmän verrattuna viikkoon, jolloin he nukkuivat vähemmän. Myös heidän nälkähormonitasonsa oli alhaisempi.
(MTV)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää