Tutkimus: Koirat tunnistavat koronan yhtä tehokkaasti kuin kotitestit

Katso testi: Koronakoira löysi MTV Uutisten työntekijästä koronaviruksen 4:57
Koronakoira tunnisti MTV:n työntekijästä koronan – katso, kuinka Silja pääsi viruksen jäljille!

Koronavirustartunnan tunnistamiseen koulutetut koirat pystyvät tunnistamaan tartunnan saaneet jopa 80 prosentin herkkyydellä, saksalaistutkimus osoittaa. Tämä tapahtuu nuuskimalla ihmisten hikinäytteitä.

Aiemmissa tutkimuksissa koirat ovat tunnistaneet koronatartuntoja lähinnä laboratorio-oloissa, mutta nyt julkaistut tulokset osoittavat saman onnistuvan myös arkitilanteissa.

Tutkimuksessa käytettiin neljässä eri konsertissa 2 800 ihmiseltä kerättyjä hikinäytteitä, jotka annettiin kahdeksan eri koiran haisteltaviksi. Kaikille koehenkilöille tehtiin myös koronatestit ja valtaosa heistä oli saanut koronarokotuksia.

Koirat osoittautuivat erittäin tehokkaiksi ja tarkoiksi koronatartuntojen erottamisessa. Virheellisiä positiivisia tuloksia sattui vain kaksi, tutkijat kirjoittavat. Käytännössä tulokset täyttävät kirkkaasti WHO:n kriteerit koronatesteille.

Koiria voitaisiin ehkä käyttää koronan tunnistamiseen

Myös Suomessa on tutkittu koirien käyttöä koronatartuntojen tunnistamisessa ja tulokset olivat samansuuntaisia. Professori Anu Kanteleen vetämässä tutkimuksessa tartuntoja etsittiin Helsinki-Vantaan lentokentällä.

Tulokset viittaavat vahvasti siihen, että koiria voitaisiin käyttää koronatartuntojen tunnistamiseen esimerkiksi joukkotapahtumien yhteydessä. 

Koirat pystyivät tutkimaan noin 40 näytettä minuutissa ja tulokset saatiin saman tien. Koiran tunnistama positiivinen näyte on tuloksena varsin luotettava, mutta koirilta jää kuitenkin toteamatta noin viidennes koronatapauksista.

Tutkimus julkaistiin BMJ Global Health -lehdessä.

Alla olevalla videolla kerrotaan, millaisia oireita koronatartunta tällä hetkellä aiheuttaa.

Koronaoireet nyt – lääkärin vinkit jouluun 10:55
Koronan pääoireet juuri nyt – ylilääkäri kertoo epätavallisista vaaranmerkeistä iäkkäämmillä.

Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Lue myös:

    Uusimmat