Tutkimus: Enemmistö kansasta hyväksyy hallituksen säästökohteet

11. Hallitus vs. oppositio - kesäterät esiin! 1:20:11

Kansa sietää hallituksen säästöt, selviää tuoreesta kansalaistutkimuksesta.

KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksen mukaan enemmistön kannatuksen hallituksen säästöistä saavat subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen silloin kun toinen vanhemmista hoitaa perheen toista lasta tai toinen vanhemmista työtön (64 %), päivä- ja rikesakkojen kaksinkertaistaminen (64 %) ja kehitysyhteistyömäärärahojen leikkaaminen (56 %).

Yhtä lukuun ottamatta kaikki säästökohteet ovat sellaisia, joita jos ei kannateta, niin voitaisiin ainakin sietää eli hyväksyä.

Asioihin, jotka enemmistö voisi hyväksyä, kuuluvat elinkeinoelämän tukien leikkaaminen (79 %), päivähoitomaksujen korottaminen kautta linjan tai uuden ylimmän maksuluokan käyttöönotto (77 %) sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakasmaksujen korottaminen (77 %). Myös lääke- ja sairausvakuutuksen korvauksien leikkaaminen (64 %), ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja vuorotteluvapaan rajaaminen (64 %), korkeakoulujen indeksikorotusten jäädyttäminen (68 %) ja yli 3-vuotiaiden ryhmäkokojen kasvattaminen päivähoidossa (62 %), ovat siedettävien listalla.

Hankalin asia näyttää olevan opintotuesta leikkaaminen, jota kuitenkin likimain joka toinen (49 %) kannattaa tai olisi valmis hyväksymään. Vajaat puolet väestöstä ei suostuisi opintuen leikkaamiseen missään olosuhteissa (46 %).

Hallituspuolueiden kannattajat voivat hyväksyä kaikki säästökohteet, opposition tukijat suurimman osan.

KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksen toteutti TNS Gallup Oy. Tutkimusaineisto on koottu Gallup Kanavalla 5.-11.6 2015. Haastatteluja tehtiin yhteensä 1.001. Vastaajat edustavat 18 - 75 vuotta täyttänyttä väestöä Ahvenanmaata lukuunottamatta. 

Tutkimuksen tulosten virhemarginaali on suurimmillaan vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Tutkimus julkaistiin tänään kokonaisuudessaan Porin Suomi Areenan avauksessa. Aiheesta keskustellaan myös KAKS:n paneelissa ’Hallitus vs. oppositio – kesäterät esiin’ kello 12.15. Tentattavina ovat Matti Vanhanen (kesk), Ari Jalonen (ps), Antti Lindtman (sd) ja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr).

Katso keskustelu suorana kello 12.15:

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat