Tutkimus: Avaruusmatkailu saa aikaan radikaaleja muutoksia ihmiskehossa – astronautin silmämunat menivät 340 vuorokauden jälkeen uuteen uskoon

Tutkimus: Avaruusmatkailu voi olla haitallista terveydelle 0:55
Scott Kellyn silmämunat menivät avaruudessa oleskelun jälkeen uuteen uskoon. Astronautit selittävät tuntemuksiaan avaruusmatkailun jälkeen.

Uuden tutkimustiedon mukaan avaruusmatkailu tekee ihmiskehossa muutoksia solutasolla.

Georgetownin yliopiston syöpätutkijat ovat havainneet, että painovoiman ja säteilyn muutokset avaruudessa saavat aikaan muutoksia kehon energiaa kuluttavissa soluissa eli mitokondrioissa. 

Tutkimuksessa myös huomattiin, että ihmisen maksassa oli tapahtunut avaruudessa huomattavia muutoksia solutasolla.

Tutkijoiden mukaan havainnot todistavat, että avaruusmatkailulla voi olla ihmisille syöpää aiheuttavia vaikutuksia.

Mitokondriot tuottavat energiaa elimistöön ja niitä on runsaasti muun muassa lihassoluissa.

Tutkimuksia tehtiin ihmisten lisäksi hiirille. Myös hiirillä havaittiin muutoksia mitokondrioissa.

Aivovammat ja geenimuutokset myös mahdollisia

Tutkimuksessa olivat mukana muun muassa Nasan astronautti Scott Kelly sekä hänen identtinen veljensä Mark Kelly.

Scott Kelly vietti vuosien 2015 ja 2016 välisenä aikana huimat 340 vuorokautta avaruudessa kansainvälisellä ISS-avaruusasemalla.

Scott itse kertoi tällöin, että paluu maan pinnalle vuoden jälkeen tuntui paljon pahemmalta kuin avaruusasemalla oleskeluun totutteleminen.

Mielenkiintoisesti myös Scottin silmämunien muodon havaittiin muuttuneen avaruudessa. Hän kertoi kokeneensa flunssan kaltaisia oireita heti palattuaan Maahan. 

Pidemmän avaruusmatkailun on uskottu aiheuttavan ihmisessä myös aivovammoja. Nature-lehden julkaisemassa artikkelissa vuonna 2016 pohdittiin muun muassa, sitä muistavatko pidemmälle matkaavat avaruusmatkailijat matkastaan mitään, jos kosminen säteily saa aivoissa aikaan vaurioita.

Lähde: CNN

Lue myös:

    Uusimmat