Mainos

Tutkijat löysivät kaksi uutta eksoplaneettaa, joilla voisi olla elämää – muistuttavat oman aurinkokuntamme sisempiä planeettoja

Tähtitieteilijät ovat paikantaneet kaksi uutta eksoplaneettaa, joiden olot näyttävät sopivan siihen, että niillä voisi olla elämää. Asiasta kertoo CNN.

Planeetat kiertävät Teegardenin tähteä. Göttingenin yliopiston tutkijat kertovat tiedotteessa, että molemmat planeetat muistuttavat oman aurinkokuntamme sisempiä planeettoja.

Uusille löytyneille eksoplaneetoille lasketaan niin sanottua maankaltaisuusindeksiä (ESI), jolla kuvataan elämän mahdollisuutta planeetalla.

Molemmat nyt löydetyt planeetat sijoittuvat indeksissä kärkipäähän. Maan arvo indeksissä on 1,00. Toisella nyt löydetyistä planeetoista luku on 0,95 ja toisella 0,68. Jälkimmäinen on arvossa Marsin luokkaa. Marsin arvo on 0.64.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Vain vähän Maata raskaampia

Nyt löydetyt planeetat ovat massaltaan vain vähän maata raskaampia. 

Kummatkin planeetat ovat miljardeja vuosia vanhoja, mikä tarkoittaa, että ne ovat riittävän iäkkäitä, jotta elämää olisi voinut muodostua niillä.

Ne myös kiertävät Teegardenin tähteä niin sanotulla "elämänvyöhykkeellä", eli sellaisella etäisyydellä, että niillä voisi olla nestemäisessä muodossa olevaa vettä ja lämpötiloja, jotka mahdollistaisivat elämän olemassaolon.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Teegardenin tähteä ja sen kahta planeettaa koskeva artikkeli julkaistiin Astronomy & Physics -tiedejulkaisussa toukokuussa.

Artikkelin mukaan on havaittu, että Teegardenin tähti on stabiili, eikä se tuota suuria auringonpurkauksia, jotka voisivat haitata mahdollista elämää planeetoilla.

Jos arviot kahden planeetan kiertoradoista ja kiertoajasta osoittautuvat paikkansapitäviksi, eikä kyseisestä aurinkokunnasta löydy muita tekijöitä, jotka estäisivät elämän olemassaolon, on mahdollista, että planeettojen kivisellä pinnalla on virtaavaa vettä.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen

Kuitenkin kaikki artikkelissa julkaistut tiedot ovat vasta arvioita eivätkä toistaiseksi perustu ensikäden havainnoitiin.

Teegardenin tähti on punainen kääpiö

Teegardenin tähti löydettiin läheisestä sijainnistaan huolimatta vuonna 2003. Tähti on punainen kääpiö, joka sijaitsee vain noin 12,5 valovuoden etäisyydellä maasta. Tähden lämpötila on vain noin 2400 celsiusastetta.

Nyt löydetyn kahden planeetan lisäksi Teegardenin tähteä arvellaan kiertävän useampiakin planeettoja, joiden olemassaoloa ei ole kuitenkaan vielä osoitettu. Planeetat löytyivät osana Carmenes-ohjelmaa, joka etsii planeettoja kaikista kevempien tähtien lähistöltä.

Kaikkiaan eksoplaneettoja on toistaiseksi löydetty reilut 4000 kappaletta.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja