Tutkijat löytäneet Maan kaltaisen planeetan

Warwickin yliopiston kansainvälinen tutkijatiimi on löytänyt uuden, Maan kokoisen asuttavan planeetan.

BBC:n artikkelin mukaan NASA:n ja Euroopan avaruusjärjestö ESA:n kanssa löydetty Gliese 12 on yksi harvoista tunnetuista kiviplaneetoista, joilla ihmiset voisivat teoreettisesti selviytyä. 

Planeetta sijaitsee 40:n valovuoden päästä maasta, joten sitä ei kuitenkaan voida tutkia tarkemmin.

– Tämä on todella jännittävä löytö ja auttaa tutkimustamme Maan kaltaisista planeetoista galaksissamme, kertoo Warwickin yliopiston astrofysiikan tohtori Thomas Wilson.

Pintalämpötila kiviplaneetta Gliese 12 b:llä on arvioitu olevan noin 42 astetta, mutta tutkijat eivät vielä tiedä millainen sen mahdollinen ilmakehä on.

Planeetan valo 40 vuoden takaa

Tutkijatiimi käytti NASA:n ja ESA:n satelliittien dataa vahvistaakseen planeetan olemassaolon ja sen ominaisuudet, kuten koon, lämpötilan ja etäisyyden Maasta. 

– Tämä planeetta on lähin Maan kokoinen ja lämpöinen planeetta, jonka tunnemme. Näkemämme valo on peräisin vuodelta 1984, eli 40 vuotta sitten – niin kauan sen matka meille on kestänyt, lisää Wilson. 

Planeetan aurinkoa vastaava tähti, nimeltään Gliese 12, on viileä, punainen kääpiö, joka sijaitsee Kalojen tähdistössä. Gliese 12 b -planeetta saa 1,6 kertaa enemmän energiaa tähdeltään kuin Maa auringoltaan, kertoo yliopisto BBC:lle. Gliese 12 b kiertää tämän oman aurinkonsa 12,8:ssa päivässä. 

Tutkijoiden mukaan Gliese 12 b:n kaltaisia planeettoja erittäin harvassa, ja tämä löytö tarjoaakin heille ainutlaatuisen mahdollisuuden oppia planeettojen asuttavuudesta.

Lue myös:

    Uusimmat