Tutkijat keksivät nerokkaan keinon pelastaa kalojen hylkäämät koralliriutat – tarvitaan vain vedenalainen kaiutinjärjestelmä ja sopivat äänet

Koralliriuttojen tulevaisuudesta on pitkään esitetty masentavia uhkakuvia ilmastonmuutoksen ja merien saastumisen takia.

Katso videolta, millä tavoin haalistuvia koralliriuttoja on tähän mennessä yritetty pelastaa. 

2:07

Jo vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa todettiin, että Australian rannikolla sijaitsevan Ison valliriutan koralleista puolet oli joko kuolleita tai vahingoittuneita, BBC kertoo.

Nyt tutkijat ovat keksineet oivallisen tavan saada vahingoittuneita koralliriuttoja elpymään. Kansainvälinen tutkijaryhmä sai kalakannan kiinnostumaan Ison valliriutan vahingoittuneista koralleista äänirikasteiden avulla.

Kaiuttimet houkuttelevat riuttaäänillä

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vahingoittuneen koralliriutan läheisyydessä soitettiin kaiuttimista hyvinvoivan koralliriutan ääniä.

Vahingoittumattomilla koralliriutoilla kuuluu runsasta ääntä muun muassa katkarapujen rasahduksista ja kalojen ähkinnästä.

– Riutoista tulee täysin äänettömiä heikentyessään, kun kalat ja katkaravut katoavat, mutta kaiuttimista soitetun äänen avulla voimme saada houkuteltua nuoria kaloja takaisin, Exeterin yliopiston tutkija Steve Simpson sanoo Bristolin yliopiston sivulla.

Kalat tärkeitä riutoille

Kaiuttimista soitettu äänimaailma sai kadonneet kalat kiinnostumaan vahingoittuneista koralliriutoista jopa niin paljon, että ne jäivät riutoille pysyvästi. Kalat ovat elintärkeitä koralliriuttojen ekosysteemin toimivuudelle.

– Tietenkään kalojen houkuttelu ei automaattisesti tuo elämää takaisin kuolleille riutoille, mutta kalat pitävät riutat puhtaana ja antavat koralleille lisää tilaa kasvaa, kalabiologi Mark Meegan Australian meritutkimuksen instituutista kertoo.

Äänten soittaminen sai vahingoittuneille riutoille saapuvien kalojen määrän tuplaantumaan ja nosti riutoilla esiintyvien lajien määrää puolella.

Tutkimus julkaistiin perjantaina Nature Communications -julkaisussa.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja