Tutkija varoittaa, että perjantainen salamurha saattaa toistua – "Iranille nöyryyttävää, että näin merkittävä henkilö on onnistuttu surmaamaan"

Iranin ydinohjelman johtaja salamurhattiin raa'asti – näin se vaikuttaa maan suhteisiin Yhdysvaltojen kanssa 13:24
"On Iranille aika nöyryyttävää, että näin merkittävä henkilö on onnistuttu surmaamaan", sanoo Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mariette Hägglund.

Iranilainen ydinvoimatutkija Mohsen Fakhrizadeh salamurhattiin perjantaina. Vaikka Iranin johto on Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mariette Hägglund ei usko, että maan intresseissä olisi kostoisku.

Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mariette Hägglund ei usko, että Iranin intresseissä kärjistää suhteita Israelin ja Yhdysvaltojen kanssa perjantaisesta salamurhasta huolimatta.

Iranilainen ydinvoimatutkija Mohsen Fakhrizadeh salamurhattiin perjantaina. Vielä ei varmuudella tiedetä, kuka oli iskun takana, mutta Iran pitää syyllisinä Israelia ja Yhdysvaltoja.

Hägglundin mukaan perjantainen salamurha oli jatkoa tämän vuoden tapahtumiin, joissa Iran on muutenkin pitänyt päänsä kylmänä.

– Iran on sinnitellyt Donald Trumpin maksimaalisen paineen politiikan alla vallanvaihtoa silmälläpitäen. En usko, että heidän intresseissään olisi eskaloida tilannetta, kun on enää puolitoista kuukautta aikaa Bidenin presidenttikauteen.

Iranilla on monenlaisia eri väyliä kostaa Fakhrizadehin murha. Maa tekee yhteistyötä muun muassa Irakin shiiamilitanttien, Libanonin Hizbollah-järjestön ja palestiinalaisen Hamasin kanssa. Jokin näistä yhteistyökumppaneista voisi toimia kostoiskun välikätenä.

Kun Iranin sotilaskomentaja Qassim Suleimani murhattiin tammikuussa, Iran kosti iskut laukaisemalla ohjuksia amerikkalaisiin sotilaskohteisiin Irakissa.

– Vaikka Iran ilmoitti tehneensä suuren kostoiskun, siitä ilmoitettiin etukäteen, eikä uhreja tullut, Hägglund sanoo.

Israel todennäköisin syyllinen

Hägglundin mukaan Israelia pidetään todennäköisimpänä syyllisenä Fakhrizadehin murhaan. Tutkija on ollut Israelin tiedustelupalvelu Mossadin tähtäimessä pitkään, ja sillä on kykyä tehdä perjantain kaltaisia iskuja.

Hägglund kuitenkin muistuttaa, että varmaa tietoa tekijästä ei ole, eikä sitä välttämättä koskaan saada. Tapahtumista liikkuu muutenkin vielä ristiriitaista tietoa.

– Ei tiedetä, pääsivätkö tekijät pakenemaan, vai surmattiinko heidät paikan päällä.

Lisää voi olla tulossa

Yhdysvaltojen ja Iranin väliset suhteet ovat heikentyneet presidentti Donald Trumpin aikana. Edeltävän presidentin Barack Obaman valtakaudella suhteet olivat nykyistä sovittelevammat.

Yhdysvaltojen tuleva presidentti Joe Biden on sanonut haluavansa palauttaa Yhdysvallat Iranin ydinsopimukseen. Tavoitetta vaikeuttaa se, että viime vuosie Yhdysvaltojen politiikka on kasvattanut Iranissa kovaa linjaa kannattavien suosiota.

– On vahvistunut se käsitys, ettei Yhdysvaltoihin voi luottaa, eikä sen kanssa voi tehdä yhteistyötä. Varsinkin kun uusi presidentti voi kääntää kelkan ja vahingoittaa Irania, Hägglund sanoo.

Hägglund ei usko, että Fakhrizadehin salamurha vaikuttaa Iranin ydinohjelmaan merkittävästi. Osaamista on hajautettu juuri tällaisten tilanteiden varalta.

Isku onkin voinut olla varoitusmerkki sille, että lisää vastaavanlaisia tapauksia voi olla tulossa.

– Tämä on vaatinut paljon yhteistyötahoja Iranin sisällä ja jopa tiedustelupalvelun sisällä. On Iranille aika nöyryyttävää, että näin merkittävä henkilö on onnistuttu surmaamaan.

Lue myös:

    Uusimmat