Turvallisuusviranomaiset taipuivat – kuningas sai avoautonsa

Felipe ja Letizia ajoivat läpi Madridin avoautossa 3:26

Espanjan tuore kuningas sai läpi toiveensa avoautokyydistä kruunajaisissa.

Espanja on varautunut tiukoilla turvatoimilla torstaiseen vallanvaihdokseen. Muun muassa toistasataa tarkka-ampujaa on sijoitettu rakennusten katoille niiden reittien varrelle, joita pitkin kuninkaallisten autosaattueet ajavat.

Felipe puolisoineen oli toivonut pääsevänsä avoauton kyytiin parlamenttitalon juhlallisuuksien jälkeen. Turvallisuusviranomaiset olivat kuitenkin toista mieltä ja ehdottivat tuoreelle kuningasparille umpinaista autoa.

Felipe ja Letizia saivat lopulta toivomuksensa läpi ja pääsivät ajamaan avoautossa parlamenttitalolta kuninkaalliseen palatsiin Madridissa.


Tuhannet poliisit valvovat


Madridin kaduille odotetaan satojatuhansia ihmisiä – myös monarkian vastustajia ja mahdollisia mielenosoittajia. Yksinomaan kuninkaallisen palatsin edustalla sijaitsevalle aukiolle odotetaan 40 000 ihmistä katsomaan kuningasparin vilkutusta palatsin parvekkeelta. 

Madridin alueelle on komennettu noin 7 000 poliisia, ratsupoliisia ja erikoisjoukkojen jäsentä erilaisiin valvontatehtäviin. Tarkimman valvonnan alaisena ovat kuninkaallisten asuntona toimivan Zarzuelan palatsin ja virallisen kuninkaallisen palatsin ympäristöt sekä parlamenttitalo, jossa kruunajaisseremoniat pidetään. 

Keskiyöllä kuninkaaksi noussut Felipe VI on Espanjan nykyisen perustuslaillisen monarkian toinen hallitsija. Hänen runsaat kaksi viikkoa sitten kruunusta luopunut isänsä Juan Carlos I tuli valtaan vuonna 1975, Espanjaa neljä vuosikymmentä diktaattorina hallinneen kenraali Francisco Francon valitsemana.  

Lue myös:

    Uusimmat