Heidät kaikki nähdään kuningatar Elisabetin hautajaisissa – mittava vieraslista julki
Kuningattaren hautajaisten vieraslista on ennennäkemätön.
Kuningatar Elisabetin hautajaiset järjestetään maanantaina 19. syyskuuta Westminster Abbeyssa. Tilaisuuteen odotetaan osallistuvan jopa 500 kutsuvierasta ympäri maailmaa ja kutsuttujen lista on ennennäkemätön. Hautajaisista on tulossa yksi suurimmista kuninkaallisten ja poliitikkojen kokoontumisista vuosikymmeniin, kertoo BBC.
BBC:n mukaan Euroopan kuninkaallisista hautajaisiin osallistuvat Belgian kuningas Philippe ja kuningatar Mathilde, Hollannin kuningas Willem-Alexander, sekä kuningatar Maxima. Myös kuningas Willem-Alexanderin äiti prinsessa Beatrix on kutsuttujen listalla. Monacon ruhtinaspari on myös vastaanottanut kutsun.
Niin ikään Espanjan kuningas Felipe vaimonsa kuningatar Letizian kanssa osallistuu hautajaisiin. Pohjoismaiden kuninkaallisista hautajaisiin osallistuvat Norjan kuningas Harald ja kuningatar Sonja, Tanskan kuningatar Margareeta, sekä Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia.
Valkoinen talo on vahvistanut, että Yhdysvaltain presidentti Joe Biden vaimonsa Jill Bidenin kanssa osallistuvat tilaisuuteen. On myös puhuttu, että yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama saapuisi vaimonsa Michelle Obaman kanssa. Hautajaisiin odotetaan myös Ranskan presidentti Emmanuel Macronia, Etelä-Korean presidentti Yoon Suk-Yeolia sekä Brasilian presidentti Jair Bolsonaroa. Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio nähdään niin ikään tilaisuudessa.
Paikalle odotetaan myös johtajia kaikista kansainyhteisöistä, jonka johtajana kuningatar Elisabet toimi hallituskautensa ajan. Muun muassa Irlannin, Australian, Uuden-Seelannin ja Kanadan pääministerit ovat vahvistaneet kutsunsa. Myös Euroopan komission puheenjohtaja Ursula Von der Leyen osallistuu tilaisuuteen.
BBC: mukaan kutsuttujen joukossa ei ole Syyrian, Venezuelan, Afganistanin edustajia. Myöskään Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Myanmarista ei ole kutsuttu ketään.
Kuningatar Elisabetin hautajaiset järjestetään maanantaina 19. syyskuuta Lontoon Westminster Abbeyssa.
Uusimmat
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
Lataa lisää