Kissanomistaja, näin pidät huolta, ettei kissasi pääse joulukuusen kimppuun.
Kissan mielestä joulukuusi on tarkoitettu juuri sille leikkimistä varten tai raapimispuun virkaan, totta kai! Kuusessa keikkuminen voi kuitenkin olla vaarallista myös kissalle itselleen. Lue vinkit, miten toimia lemmikkitaloudessa, jos olette hankkineet kuusen kotia koristamaan.
Kissa ja joulukuusi – ota nämä asiat huomioon:
Pidä kissan käpälät erossa joulukuusesta, tai muutoin käy näin:
Jos et näe kuvaa, klikkaa tästä.
1. Sijoita kuusi tasaiselle alustalle
Varmista, että joulukuusi on tukevasti kiinni kuusenjalassa eikä heilu. Sijoita kuusi tasaiselle alustalle, ettei kuusi kaadu kovin helposti, jos kissa päätyy kiipeilemään oksille.
2. Käytä painavaa kuusenjalkaa
Valitse kuusenjalaksi raskas kuusenjalka, jotta kuusi pysyisi paremmin paikoillaan. Jos vain mahdollista, kiinnitä joulukuusi myös katosta kiinni koukulla ja rautalangalla.
Pidä myös huolta, että kissa ei pääse juomaan joulukuusen vettä. Peitä kuusenjalka esimerkiksi liinalla.