Turkulaispariskunta eli kahvilla ja tupakalla – huippukokki sai havahtumaan: "Tarvittiin joku ulkopuolinen sanomaan, että nyt järki käteen"

Jenni ja Jussi ovat korjanneet elintapojaan ohjelmaan osallistumisen jälkeen.

Kaappaus keittiössä -ohjelmassa tutustuttiin turkulaisiin Jenniin ja Jussiin, joiden elintavat kauhistuttivat huippukokki Kari Aihista. Pariskunta kertoi tulevansa toimeen ilman ruokaa useita päiviä ja elävänsä lähinnä kahvilla ja tupakalla.

Jenni ja Jussi kertovat MTV Uutisten haastattelussa, että huonosta tilanteesta oli keskusteltu jo pidempään, mutta vasta ohjelmaan osallistuminen sai muutoksen aikaan.

– Molemmilla oli ollut mielessä aika pitkään, ettei tässä ole järjen häivää, sanoo Jussi.

 – Tarvittiin joku ulkopuolinen sanomaan, että nyt järki käteen, vaikka tiedostettiin asia, Jenni toteaa.

Jennin mukaan syömättömyyteen tottui ajan myötä, eikä nälkää enää huomannut. Ilman ruokaa energiaa ei kuitenkaan riittänyt koko päiväksi.

– Niin kauan kuin oli liikkeellä, jaksoi hyvin, mutta kun tuli illalla kotiin ja istui sohvalle, ei jaksanut mitään, hän kuvailee.

Jennin syöminen alkoi hiljalleen vähentyä sen jälkeen, kun hän muutti pois lapsuudenkodistaan. Elämä oli kiireistä ja työntäyteistä, eikä hän yksin asuessaan jaksanut tehdä ruokaa vain itselleen.

– Sitten se on pikkuhiljaa mennyt pahemmaksi.

Jenni korostaa, ettei hänellä ole koskaan ollut syömishäiriötä tai tavoitetta laihtua. Ruoka ei vain ole kiinnostanut.

Syömisen harjoittelu on auttanut

Kari Aihisen vierailun jälkeen pariskunnan suhde ruokaan on muuttunut. Jenni syö nykyään kolmesti päivässä ja tekee joka aamu smoothien mukaan töihin. Kotona hän valmistaa kasvisruokia, salaatteja, kalaa ja joskus riistaakin.

– Ei ole ollut sellaisia päiviä, että en olisi syönyt mitään.

Ohjelmassa Jussi kertoi, että hermostohäiriön vuoksi hän ei tunne lainkaan nälkää. Tilanne ei ole muuttunut, mutta säännöllisen syömisen harjoittelulla on ollut tuloksia.

– Vieläkään ei ole nälän tunnetta, mutta harjoittelun kautta on huomannut, että ruokaileminen juolahtaa mieleen aika paljon useammin.

Säännöllisen syömisen myötä kumpikin kertoo jaksavansa paremmin. Energiaa riittää koko päiväksi ja unen laatukin on kohentunut.

Tupakointia molemmat kertovat vähentäneensä. Jenni on lopettanut jopa kahvin juonnin.

– Jos juo kahvia, tekee mieli tupakkaa ja päinvastoin. Vähensin ensin tupakanpolttoa tosi paljon. Sitten tuli sellainen olo, että hyi, ei maistu kahvi.

Säännöllisyyden lisäksi syömiseen on tullut suunnitelmallisuutta. Kauppaan ei mennä enää tekemään impulsiivisia ostoksia, vaan ostoslistan kanssa.

– En edelleenkään tee viikon ruokalistaa. Menen fiilispohjalta, mutta siinä on kuitenkin joku järki, Jenni summaa.

Kaappaus keittiössä MTV3-kanavalla ja mtv.fissä maanantaisin klo 20.

Lue myös:

    Uusimmat