Huippukokki Kari Aihinen sai Jennin ja Jussin havahtumaan ja muuttamaan elintapojaan.
Kaappaus keittiössä -ohjelmassa tutustuttiin turkulaiseen pariskuntaan, joiden elintavat järkyttivät. Jenni ja Jussi kertoivat elävänsä lähes pelkästään kahvilla ja tupakalla. Ruoka ei kummallekaan maistunut.
Huippukokki Kari Aihisen vierailu sai pariskunnan havahtumaan. He alkoivat syödä useamman kerran päivässä ja tupakointikin jäi vähemmälle.
Jenni kertoo MTV Uutisten haastattelussa, että Aihisen opit ovat yhä kirkkaina mielessä. Työkiireistään huolimatta hän on kiinnittänyt huomiota siihen, että syö useamman kerran päivässä.
– Aikaisemmin tein sitä, että jos tein paljon töitä, en syönyt ollenkaan. Vedin vain kahvia ja tupakkaa. Siihen nähden huomattava parannus.
LUE MYÖS: Turkulaispariskunnan elintavat järkyttävät – ateriat korvataan kahvilla, tupakkaan 6800 euroa vuodessa: ”Voidaan olla viisi päivää syömättä"
Aiemmin Jenni saattoi olla useamman päivän syömättä mitään. Silloin hän kärsi jatkuvasta väsymyksestä ja heikotuksesta. Enää hänellä ei ole ongelmia jaksamisen kanssa.

