Turismi voi koitua unelmien lomakohteen tuhoksi, varoittavat tutkijat: "Olemme käännekohdassa"
Tutkijat varoittavat, että Havaijin saaret saattavat joutua tulevaisuudessa pahoihin ongelmiin turistien valtavan määrän takia.
Jotkut suositut lomakohteet ovat viime aikoina havahtuneet siihen, että turismilla voi haitallisia seurauksia. Hiljattain Havaijin yliopiston tutkijat varoittivat helmikuussa julkaistussa raportissaan, että Havaijin saaret ovat ”käännekohdassa” turistimassojen suhteen. Tutkijoiden lausunnosta uutisoi muun muassa Travelpulse.com-sivusto.
Tutkijoiden mukaan alati kasvava turistien vuotuinen määrä on kuluttamassa loppuun saarivaltion luonnonvarat. Lisäksi turistien paljous huonontaa paikallisten elämänlaatua ja tekee hallaa osavaltion taloudelle. He uskovat, että kehityksellä voi olla vaarallisia seurauksia, ellei turismista vastaavat viranomaiset puutu asiaan jotenkin.
– Emme ole vielä kriisissä. Olemme käännekohdassa. Meillä on niin paljon kävijöitä, että turismia pitää alkaa hallita jollain keinoin, raportin tekijä Frank Haas kertoo WFAA-kanavalle.
Haas on toiminut aiemmin Havaijin turismista vastaavien viranomaisten johdossa sekä yliopiston assitenttina. Raportin tekoon osallistui myös Havaijin yliopiston talouden professori emeritus James Mak sekä Havaijin pankin ekonomisti Paul Brewbaker.
Honolulu Star-Advertiser -sivuston mukaan Havaijilla kävi vuonna 2018 ennätykselliset 9,9 miljoonaa turistia.
Talous, luonto ja ihmiset kärsivät
Raportissa kerrotaan, että vaikka turistien vuosittainen kävijämäärä Havaijilla lähentelee kymmentä miljoonaa, turismissa näkyy merkkejä ongelmista: Inflaatiokorjattu kulutus vierailijaa kohtaan on laskusuunnassa, eikä turismi enää vaikuta talouteen yhtä positiivisesti. Lisäksi turistien valtaisa määrä laskee paikallisten mielialaa. Kaiken kukkuraksi esimerkiksi nähtävyyksillä on tungosta ja siitä koituu stressiä.
Tutkijoiden mielestä hallinnon nykyiset toimintatavat eivät pysty käsittelemään tehokkaasti turismin ongelmia, jotka ovat yhä monimutkaisempia. He peräänkuuluttavat kokonaisvaltaisempia keinoja hallita turismia.
Tutkijoiden mukaan turismi on ollut pitkään Havaijin tärkein taloudellinen moottori. He uskovat, että osavaltio on vaarassa murentua turistivyöryn alla, jos mitään muutoksia ei tehdä.
Travelpulse-sivuston mukaan Southwest Airlines -lentoyhtiö aikoo toukokuun lopussa aloittaa päivittäiset lennot Havaijille. Fox Newsin mukaan tämä tarkoittaisi, että saarille saapuisi joka päivä 4 000 turistia.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit.
Lähteet: Foxnews.com, Travelpulse.com
Uusimmat
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
18:40
Espoossa kadoksissa olleet lapset ovat löytyneet – "Parivaljakko palautettu retkeltään kotiin"
-
18:34
Noin 50 ihmistä joutui merihätään Helsingissä – vesibussi hajosi kesken matkan
-
18:31
Lajiliitto kielsi kehojen kommentoimisen – taustalla maajoukkuevalmentajaa koskeva kurinpitoprosessi
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
Lataa lisää