Sähkötupakka näyttäisi olevan tuplasti tehokkaampi tupakoinnin lopettamisessa kuin nikotiinipurkka ja muut nikotiinikorvaushoidot, brittitutkimus osoittaa. Tutkimus on tiettävästi ensimmäinen, jossa nikotiinikorvaushoitoja on verrattu nykyaikaisiin sähkötupakkalaitteisiin.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin arvovaltaisessa New England Journal of Medicine -lehdessä, ja ne perustuvat 900 tupakoitsijan vuoden mittaiseen seurantaan. Seurannan alussa osallistujat satunnaistettiin joko saamaan kolmen kuukauden ajan nikotiinikorvaustuotteita tai sähkötupakkalaitteen ja nikotiininestettä. Lisäksi kaikki saivat asiantuntijoiden tukea tupakoinnin lopettamiseen neljän viikon ajan.
Kun osallistujia verrattiin vuoden kuluttua, sähkötupakkaryhmäläisistä 18 prosenttia oli lopettanut tupakoinnin, mutta nikotiinikorvausryhmäläisistä vain 10 prosenttia oli onnistunut.
Lue myös: Näin monta yritystä tupakoinnin lopettaminen yleensä vaatii – auttaako nikotiinipurkka oikeasti?
Kummassakin ryhmässä osallistujat käyttivät tuotteita yhtä tunnollisesti, mutta sähkötupakkaryhmäläiset käyttivät laitteitaan useammin ja pitempään. Heistä merkittävä osa jatkoi käyttöä vielä tutkimuksen lopussa. Nikotiinikorvaushoitojen ongelmana on usein se, että potilaat eivät käytä niitä tarpeeksi pitkään eivätkä tarpeeksi suurilla annoksilla.