Masked Singer Suomi -kauden viidennessä jaksossa nähtiin tuplapaljastus.
Ile Uusivuoren luotsaaman Masked Singer Suomi -sarjan 7. tuotantokauden jaksoja seurataan tänä syksynä Maikkarilla. Etsiväpaneelin vakiojäseninä uudella kaudella hahmoja arvuuttelevat Janne Kataja, Jenni Poikelus ja Benjamin Peltonen.
Vierailevana etsivänä viidennessä jaksossa nähdään oman kautensa voittanut Musta-Lammas eli Lenni-Kalle Taipale.
6:40Musta-Lammas – Mitä kuuluu?
Lavalle jaksossa nousivat Riiviö, Kukkakärpänen, Mansikki, Kameleontti ja Kulkukoira.
Etsivänelikkö päätti käyttää kaudelle uutuutena nähtävää kultaista nappia, jota painamalla yksi kisaajista joutuu paljastamaan henkilöllisyytensä.
Nelikko oli aivan varma, että Kulkukoiran maskin takaa löytyy näyttelijä Eero Ritala. Taipale muistelee kuulleensa äänen televisiosta vuonna 2010.
– Tällainen uusi ohjelma, kuin Putous oli televisiossa. Siellä oli sketishahmokilpailu ensimmäistä kertaa. Siellä oli hokemia. Erityisesti eräs ääni jäi pysyvästi mieleen, kun hän sanoi "ime parsaa", hän muistelee.
Lopulta Kulkukoira poisti maskinsa ja paljasti olevansa Ritala.
2:22Kulkukoira - Kysy mua ulos
Jakso päätteeksi myös tuttuun tapaan vähinten ääniä saanut hahmo joutui poistamaan. Tällä kertaa maskinsa poisti myös Riiviö.
Tuttu etsiväkolmikko arvasi oikein, ja hahmon takaa löytyi mediapersoona Cristal Snow.
2:21Riiviö - Born With a Broken Heart
2:27Riiviö - Go To Distance