Tuplakultaa Suomeen EM-kisoista!
Suomalaisajajien menestys jatkui lauantaina pyöräsuunnistuksen EM-kisoissa, kun Andre Haga ja Ruska Saarela nappasivat molemmat EM-kultaa keskimatkalla Puolan Ostrodassa.
Miesten sarjan kultakamppailu ratkesi kisan loppuvaiheilla, kun Liettuan Ignas Ambrazas teki toiseksi viimeiselle rastilla oikomisvirheen ja putosi Hagan kyydistä jääden hopealle 48 sekunnin erolla suomalaiseen. Mitalikolmikon täydensi Tshekin Vojtech Ludvik. Vuonna 2021 pitkän matkan MM-kultaa ajaneelle Hagalle mestaruus on ensimmäinen EM-tasolla.
– Jotain ehkä nopeampaa reitinvalintaa olisi voinut ottaa tai yrittää oikaista enemmän, mutta menin koko varmempia valintoja ja yritin pysyä hyvin poluilla. Yksi pieni ohiajo tuli, mikä olikin lopulta ainoa virhe tänään. Suoritus sekä ajojalka oli tänään todella hyvä, Haga kertasi mestaruusajoaan Suunnistusliiton tiedotteessa.
Naisten kilpailusta muodostui tiukkaa sekuntipeliä, kun Saarela onnistui ylittämään maaliviivan seitsemän sekuntia ennen hopealle ajanutta Liettuan Gabriele Andrasiunienea. Pronssia nappasi Tshekin Martina Tichovska.
– Parilla oikomisvälillä minulla tuli hieman aikatappiota, kun jäin niissä vähän seikkailemaan. Mutta muutoin suunnistus sujui aika puhtaasti ilman virheitä. Jalat tuntuivat kyllä todella raskailta, enkä olisi uskonut menon riittävän voittoon. Mutta hyvällä suunnistuksella tänään pärjättiin, Saarela iloitsi.
Hienoa suomalaispäivää täydensi Marika Haran viides sija.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää